G8-maat jatkavat neuvotteluja

Johtavien teollisuusmaiden ja Venäjän G8-ryhmä jatkaa tänään Kosovo-neuvotteluja.

Ulkoministeritapaaminen päättyi myöhään illalla Bonnissa tuloksetta. Alunperin parituntiseksi tarkoitettu G8-maiden ulkoministerikokous venyi eilen kahdeksantuntiseksi, eikä vieläkään syntynyt valmista. Ministereillä oli edessään lakimiesten laatima yksityiskohtainen luonnos YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaksi, mutta sen hyväksyttäminen Venäjällä ei ollutkaan läpihuutojuttu. Kolme kiisteltyä kohtaa edellytti hyväksyttämistä Moskovassa, ja siihen ei enää eilinen aikataulu riittänyt.

Saksan ulkoministeri Joscka Fischer ei yksilöinyt kiistakysymyksiä, mutta aivan ilmeisesti kyse on mm. Naton tulevasta roolista Koson rauhanturvajoukoissa ja joukkojen käskyvaltasuhteista. Lisäksi ministereiden energiaa kulutti Venäjän edelleen hengissä pitämä vaatimus aselevosta ennen turvaneuvoston ratkaisevaa äänestystä. Joka tapauksessa ministerit jäivät Bonniin yöksi, ja kokousta jatketaan tänään aamupäivällä. Yleinen arvio on, että sopu syntyy ns. Ahtisaari-Tsernomyrdin-rauhansuunitelman pohjalta, ja päätöslauselmaesitys voidaan tuoda YK:ssa äänestykseen YK:n turvallisuusneuvostossa huomenna.

Suurimmat erimielisyydet ovat edelleen Naton rooli rauhanturvajoukoissa ja joukkojen komentorakenne. G8-Ryhmän on tarkoitus sopia YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmasta, jolla Kosovon rauhansuunnitelma pantaisiin täytäntöön.
(MTV3)


Lue myös:

    Uusimmat