G8-maat huolissaan ydinaseista

G8-teollisuusmaiden johtajat ovat huolissaan ydinaseista sekä joukkotuhoaseista. Irak on saamassa ulkomaanvelkojaan anteeksi.

Yhdysvalloissa parhaillaan kokoontuvat G8-maiden johtajat ovat esittäneet yhteisen huolensa Pohjois-Korean ja Iranin ydinaseohjelmista sekä joukkotuhoaseiden leviämisestä.

Yhdysvaltojen, Britannian, Kanadan, Ranskan, Saksan, Italian, Japanin ja Venäjän johtajat ovat painottaneet kuuden maan välisten neuvottelujen tärkeyttä Pohjois-Korean ydinohjelman keskeyttämiseksi. G8-maat kehottivat kommunistista valtiota hylkäämään ohjelmansa. G8-ryhmä kehotti myös Irania yhteistyöhön kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n kanssa. Johtajat eivät kuitenkaan jakaneet Yhdysvaltojen näkemystä siitä, että Iran yrittäisi kehittää ydinaseita.

Maailman talous laahaa

G8-johtajat päätyivät kokouksessa syyttelemään toisiaan maailman talouskasvun hitaudesta. Ranskan presidentin Jacques Chiracin mukaan Yhdysvaltojen kauppa- ja budjettivajeet ovat hälyttäviä muun maailman silmissä. Yhdysvaltalaiset keskittyivät huomauttelemaan Euroopan hitaasta talouskasvusta aikana, jolloin jopa Japanin talous on lähtenyt nousuun. Johtajat päättivät kuitenkin yhdessä, että talous on saatava jälleen raiteilleen. Keskeisinä asioina kaupan kasvulle maat pitävät muun muassa maataloustukien vähentämistä, kaupankäynnin esteiden purkamista ja köyhimpien maiden kehittämistä kaupan avulla.

Irakille apua

G8-teollisuusmaiden johtajat ovat päässeet myös periaatteelliseen sopuun Irakin ulkomaisten velkojen anteeksiantamisesta.

Saddamin aikaisten velkojen suuruus on noin 120 miljardia euroa. Kokouslähteiden mukaan amerikkalaiset ja ranskalaiset ovat kuitenkin erimielisiä siitä, miten suuri osa veloista pitäisi unohtaa. Amerikkalaiset haluaisivat veloista anteeksi 90 prosenttia. Ranskalaiset painottavat yhdysvaltojen vastuuta ja antaisivat anteeksi vain puolet.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat