Mainos

G20-kokous päättyi kompromissiin

G20-maiden huippukokous Soulissa on siirtänyt pahimmat kiistakysymykset tulevien kokousten setvittäväksi. Kokouksen päätöslauselmassa sivuutetaan pahimmat kiistakysymykset.

Valuuttakursseista kokous totesi, että on syytä "liikkua kohti markkinajohtoisempia valuuttakurssijärjestelmiä, jotka heijastavat talouden perusteita". Tekstissä ei puhuta aliarvostetuista valuutoista, koska Kiina ei suostunut siihen.

Varsinkin Yhdysvallat on syyttänyt Kiinaa siitä, että se vauhdittaa vientiään pitämällä valuuttansa arvon keinotekoisesti liian alhaalla. Toisaalta eräät maat arvostelivat jyrkästi Yhdysvaltojen keskuspankin rahapolitiikkaa, jonka vuoksi myös dollari on heikentynyt.

Toinen keskeinen kiista liittyy kauppataseiden ylijäämiin, joille Yhdysvallat olisi halunnut selvät prosentuaaliset rajat suhteessa kansantuotteeseen. Tämä toive kaatui Saksan ja Kiinan kaltaisten isojen vientimaiden vastustukseen. Sen sijaan G20-maat ryhtyvät luonnostelemaan "viitteellisiä ohjenuoria", joilla jatkossa ehkäistäisiin kohtuuttoman suurien yli- tai alijäämien syntyminen.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.