Fujimori kiistää sissien teloituksen

Perun presidentti Alberto Fujimori kiistää, että panttivankikriisin päättymiseen johtaneessa hyökkäyksessä sotilaat olisivat surmanneet myös antautuneet sissit. Kaikki 14 Japanin suurlähetystössä panttivankeja pitäneet Tupac Amaru -sissiä saivat surmansa tiistaisessa hyökkäyksessä.

-Tällaiset väitteet ovat täysin paikkansapitämättömiä. Teloituksia ei tapahtunut, sanoi Fujimori uutistoimisto Reuterin haastattelussa tänään.

Fujimorin mukaan viisi sissiä kuoli hyökkäyksen aloittaneessa räjähdyksessä, viisi sai surmansa juostessaan portaita ylös ja neljä taistellessaan Perun armeijan sotilaita vastaan lähetystön yläkerrassa. Surmansa saaneiden joukossa oli myös sissijohtaja Nestor Cerpa. Fujimori mainitsi lisäksi, että operaation oli tarkoitus olla ohi kuudessa minuutissa mutta se pitkittyi sissien 16 minuuttia kestäneen vastarinnan vuoksi.

Perun armeijan on useissa yhteyksissä epäilty saaneen määräyksen, jonka mukaan neljä kuukautta kestäneen panttivankikriisin lopettamisessa ei hyväksyttäisi sissien antautumisia. Muun muassa japanilaiset panttivangit ovat kertoneet kotimaansa lehdistölle nähneensä, että ainakin kaksi sotilaille antautunutta sissiä surmattiin.

Idea tunnelinrakentamiseen inkoilta

Japanin kansallisen uutistoimiston NHL:n tänään lähettämässä haastattelussa Fujimori puolestaan kertoi, että hän suunnitteli henkilökohtaisesti panttivankien pelastusoperaation. Hän sanoi myös ideoineensa itse tunnelien rakentamisen.

-Keksin idean tunneleista ajatellessani inkakauden raunioita, Fujimori sanoi. Hän kaivautti lähetystön alle tunneliverkoston, jonka avulla rakennus lopulta vallattiin sisseiltä.

Tunneliverkostoa ruvettiin rakentamaan jo kolme kuukautta sitten, ja se saatiin valmiiksi kuukausi sitten, Fujimori selvitti.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat