Mainos

FST: Poliisi iski Veripalveluun

Helsingin poliisi on aloittanut Punaisen Ristin Veripalvelua koskevan tutkinnan, kertoo FST:n uutiset verkkosivuillaan.

FST:n mukaan Veripalvelun johtajaa Jukka Rautosta epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä. Poliisi on ottanut haltuunsa asiakirjoja ja sähköistä materiaalia Rautosen työhuoneesta.

Helsingin poliisi vahvistaa MTV:n uutisille, että tutkinta on aloitettu. Poliisi tiedottaa asiasta tarkemmin huomenna.

MTV:n 45 minuuttia -ohjelma kertoi syyskuussa, että Veripalvelu oli maksanut viidessä vuodessa yli 3,3 miljoonaa euroa konsulttiyritykselle ilman kunnollisia sopimuksia ja kilpailutusta.

SPR:n talousjohtaja Tapani Väisänen kertoo, että SPR ei ole tehnyt asiassa tutkintapyyntöä poliisille.

- Meidän selvityksissämme ei ole tullut esiin lainvastaisuuksia.

Väisäsen mukaan tieto poliisitutkinnasta ei vaikuta järjestön sisäisen selvityksen etenemiseen. Takaraja selvitykselle on marraskuun puoliväli. Johtaja Rautonen on edelleen sairaslomalla. Rautonen vakuutti aikaisemmin 45minuuttia- ohjelmassa, ettei hankinnoissa ole mitään epäselvää.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.