Fryckmanille tuomio kunnianloukkauksesta

Vankilassa istuva liikemies Peter Fryckman on tuomittu törkeästä kunnianloukkauksesta kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Liikemies Peter Fryckman tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä kunnianloukkauksesta puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Fryckman kärsii parhaillaan hänelle talousrikoksista määrättyä neljän vuoden rangaistusta Helsingin vankilassa eli Sörkassa.

Käräjäoikeuden mukaan Fryckman levitti tahallaan valheellista tietoa eräästä hovioikeuden tuomarista vuosina 1995-2001. Fryckman oli väittänyt, että tuomari otti vastaan matkan jalkapallon Rooman MM-kisoihin konkurssirikoksista epäillyltä liikemieheltä.

Fryckman sanoi MTV3:n aamutelevisiossa vuonna 2001, että tuomari oli ratkaissut hänen asiansa vaikka oli esteellinen. Fryckman oli tehnyt tuomarista vuotta aiemmin poliisille rikosilmoituksen, jonka mukaan tuomari oli ottanut lahjuksia vastaan.

Fryckman kiisti kaikki syytteet

Vuonna 2000 Fryckman esiintyi Iltalehden julkaisemassa artikkelissa, jossa hän kertoi olevansa tuomarin kanssa vihamiehiä, koska oli paljastanut tuomarin MM-matkan. Artikkelin mukaan Fryckman aikoi hakea tuomionpurkua, koska esteellinen tuomari oli päättänyt jutussa, jossa Fryckmanin yritys oli ollut asianosaisena.

Iltalehden toimittaja ja silloinen vastaava päätoimittaja ovat jo vastanneet syytteisiin oikeudessa. Helsingin hovioikeus kumosi viime vuonna käräjäoikeuden tuomion, jossa lehti tuomittiin 8400 euron korvauksiin.

Käräjäoikeudessa Fryckman kiisti kaikki syytteet. Liikemiehen mukaan tarkoituksena ei ollut tahallaan loukata tuomarin kunniaa vaan tuoda esiin pelkästään esteellisyys. Tapauksessa oli myös syytettynä toinen mies perättömästä lausumasta tuomioistuimessa, mutta hänen syytteensä hylättiin. Mies oli aiemmin kertonut kuljettaneensa tuomarin lentokentälle tämän lähtiessä MM-kisoihin.

Fryckmanin toiminta halventavaa

Tuomari kiisti oikeudessa osallistuneensa rikoksista epäillyn liikemiehen kustantamalle matkalle. Tuomari oli tavannut miehen kuitenkin kaksi tai kolme kertaa. Fryckmanin väitteistä tuomari oli saanut tiedon vasta Iltalehden artikkelista.

Oikeus piti Fryckmanin lausuntoja poikkeuksellisina, erittäin loukkaavina ja halventavina. Oikeuden mukaan väitteet olivat omiaan asettamaan tuomarin halveksunnan vaaraan. Lisäksi Fryckmanin teko oli ollut pitkäaikainen ja toistuva.

Syyttäjä oli alun perin vaatinut Fryckmanille rangaistusta kahdesta kunnianloukkauksesta. Käräjäoikeus yhdisti syytteet yhdeksi törkeäksi kunnianloukkaukseksi. Fryckman tuomittiin myös maksamaan tuomarille 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat