Frederikin tunnustus: Useita lehtolapsia ympäri Suomen

Vuosikymmeniä naisia machomaisella olemuksellaan villinnyt laulaja tunnustaa MTV3.fin Viihdeuutisille, että villien leikkien jäljiltä löytyy lukuisia tunnustettuja lehtolapsia.

Junttidiskon ehdoton kuningas ja machokulttuurin puolestapuhuja Frederik alias Ilkka Sysimetsä on villinnyt suomalaisia musiikillaan jo yli neljän vuosikymmenen ajan.

Frederikin lukuisat pikkutuhmat kappaleet ovat saaneet naiset villeiksi kautta Suomenniemen ja laulajan lakanoissa ei ole ollut hiljaisista vuosien aikana.

Laulaja tunnustaa MTV3.fin Viihdeuutisille, että kahden julkisuudessa olleiden lasten, Saanan ja Santerin, lisäksi hänellä on lukuisia lehtolapsia ympäri Suomen.

– Minulla on ollut lukuisia suhteita, joiden seurauksena näitä lapsia on tullut. Naiset ovat halunneet pitää lapsen, vaikka osa onkin ollut vahinkoja. Kaikki olen kuitenkin tunnustanut. Olen maksanut vuosien aikana suuret summat elatusrahaa, mutta kaikista olen maksanut, Frederik tunnustaa.

Lehtolapsiensa tarkkaa määrää hän ei halua julkisesti tunnustaa, mutta sanoo heitä olevan lukuisia. Jälkeläisten iät ovat parikymppisestä alle nelikymppiseen.

– Heitä on ympäri Suomen ja osan heistä olen tavannutkin. Osa lapsista on perinyt minun musikaalisuuteni ja yksi heistä on näyttelijä ja toinen muusikko.

(MTV3-ANN-MARI LEINONEN)

Lue myös:

    Uusimmat