Frederikin musiikkiuralla käänne: Takki oli tyhjä

Laulaja Frederik on solminut sopimuksen levyjätin kanssa.

Suomalaisten sydämiin tiensä laulanut Frederikin uralla on tapahtunut käännekohta. Musiikkitaivaan kirkkaisiin tähtiin kuuluva mies kertoo siirtyneensä levy-yhtiö Universalin palvelukseen. Muita kansainvälisen talon artisteja ovat muun muassa supertähti Madonna, The Rasmus, Sunrise Avenue ja Lauri Tähkä.

– Tein levytyssopimuksen vuosi sitten. Menen nyt sinne hakemaan uusia biisejä, aiemmin itsenäisesti musiikkibisnestään pyörittänyt discokuningas iloitsee MTV3.fille Finnhits 2012 -kiertueen lehdistötilaisuudessa.

Päätöksen taustalla olivat monet tekijät. Muutos on menestyneelle artistille melkoinen, sillä viimeiset 20 vuotta hän on vastannut itsenäisesti musiikkibisneksestään Reetu-Records-levy-yhtiönsä kautta.

– Olen aina tehnyt omat levyni itse ja taistellut niiden kanssa. Nyt toivottavasti minulla ei ole enää niin suurta taistelua, hän pohtii.

Frederik kokee uuden muutoksen helpotuksena, sillä hän oli saanut tarpeekseen valtavasta työmäärästä. Energinen muusikko on vastannut yksin muun muassa musiikkinsa markkinoinnista, tuottamisesta, sanoittamisesta, televisiomainonnasta ja pr-hommista.

– Takki oli nyt tyhjä, sanotaan näin. Yksinkertaisesti olin korviani myöten täynnä sitä, Virossa lomaansa viettävä mies sanoo.

Vuosikymmeniä suomalaisen musiikin tähtikaartissa viihtynyt mies odottaa innoissaan, mitä tuore muutos tuo mukanaan. Hän ei osaa vielä arvioida varmuudella, mitä lähitulevaisuudessa on odotettavissa.

– Koitan päästä machoiluimagosta eroon vähän. Saa nähdä, pehmennetäänkö linjaa. Uusia juttuja tulee varmaan, 1970-luvulla uransa aloittanut mies vihjaa.

Frederik nähdään syksyllä Finnhits 2012 -kiertueella, jossa hänen kanssaan esiintyvät Eini, Danny, Tapani Kansa ja VirveRosti.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat