Frederik Thaimaassa: Näin paljon maksan vuokraa asunnostani

Laulaja Frederik vuokrasi Thaimaan Hua Hinistä asunnon kuukaudeksi.

– Vuokrasin asunnon täältä Hua Hinistä. Vuokraa maksan 750 euroa kuukaudesta. Näissä kaikissa taloissa on uima-altaat, Frederik kertoo Thaimaan Hua Hinissä.

– Täällä menee hyvin kuntoillessa. Uin puolitoista kilometriä ja pelasin kaksi tuntia tennistä.

Laulaja sai vatsataudin, joka aiheutti pienen katkon lomanviettoon, mutta siitäkin selvittiin.

– Vatsataudista selvisin. Tuntuu, että kaikki saavat vatsataudin vuoron perään.

Yöelämään hän ei kertomansa mukaan ole tutustunut, sillä yökiitämistä hän saa riittävästi keikoillaan Suomessa.

– Tämä ei ole mikään Pattaya, joten yöelämässä en ole paljoa ollut. Kun teen keikkoja, niin siinä on yöelämää ihan tarpeeksi. Pidän silmät auki, mutta thaimaalaista tyttöystävää en ole löytänyt.

– Suomeen palaan 26. tammikuuta. Sen jälkeen lähden Kanarialle, mutta siinä välissä julkaisen uuden levyn.

(MTV3–JARI KUPIAINEN)

Lue myös:

    Uusimmat