Franzén uudesta manageristaan: Vaivautunut katsomaan elokuvani

Suomalaisnäyttelijä Peter Franzén on asunut pitkään Los Angelesissa.

Suomessa Franzénille on riittänyt tärkeitä rooleja monissa menestyselokuvissa. Näyttelijävaimonsa Irina Björklundin kanssa vuodesta 1999 lähtien Los Angelesissa asunut näyttelijä ei kuitenkaan ole onnistunut pääsemään sikäläisissä tuotannoissa urallaan eteenpäin.

Nyt näyttelijä on saanut uuden managerin, jonka ansiosta purjeisiin on saatu uutta tuulta.

– Hän on paras mitä on koskaan ollut. Hän on jopa vaivautunut katsomaan elokuvat, joita olen tehnyt. Halusivat minut sinne listoille, mikä on erikoinen tilanne. Minulla ei ole kahteentoista vuoteen ollut näin hyvää edustusta siellä, kertoo Franzén Viihdeuutisille.

Kokeneella näyttelijällä on kuitenkin jalat vakaasti maan pinnalla.

– Se on toinen asia miten kauan pystyn pitämään heidän kiinnostusta yllä. Tämä manageritoimisto on ollut hyvin aktiivinen ja olen pitkästä aikaa saanut tehtyä hienoja koekuvauksia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat