Frankfurtissa nautittiin hiljaisuudesta

Frankfurtin lentokenttä on Manner-Euroopan toiseksi suurin. Lentokoneita laskeutuu ruuhka-aikoina minuutin välein. Eilen Frankfurtin ympäristön asukkaat pääsivät nauttimaan poikkeuksellisesta herkusta, kun kuvankauniina kevätpäivänä taivaalta ei kuulunut lainkaan lentomelua.

- Olen asunut lähellä kenttää koko ikäni. Tällaista en ole kokenut koskaan. Aurinko paistaa ja taivas on sininen, mutta taivaalla ei näy yhtään lentokonetta, Neu-Isenburgissa, 10 kilometrin päässä Frankfurtin kentästä asuva Dieter Hoffmann sanoo.

Main-joen rannalla Frankfurtin keskustassa ihmiset ulkoilivat ja vilkuilivat epäuskoisina taivaalle.

- Kyllä tästä todella nauttii. Kotona voi pitää ikkunoita auki ja ottaa aurinkoa terassilla niin, etteivät koneet koko ajan humise pään päällä, Hoffmann hehkuttaa.

Kaksikymmentä Frankfurtin kupeessa asunut suomalainen Aspforsin pariskunta ei ollut uskoa korviaan lauantaiaamuna.

- Kyllä me tajusimme heti, että nyt on todella erilainen aamu. Tätä hiljaisuutta oli ensin vaikea tajuta. Mekin nukuimme poikkeuksellisesti kahdeksaan asti, Merja Aspfors nauraa.

Hänen mukaansa lentoliikenne pysähtyy useimmiten huonon sään vuoksi erityisesti talvella, mutta silloinkin vain muutamaksi tunniksi.

- Nyt tuntuu, että linnutkin laulavat kauniimmin, kun niiden ei tarvitse saada ääntään kuuluviin lentomelun yli, Aspfors sanoo.

Mikään ei vielä viittaa siihen, että lentoliikenne Euroopassa käynnistyisi nopeasti. Pahimmillaan seisokki voi kestää jopa viikkoja. Jos Frankfurtin kenttä pysyy pitkään kiinni, koko Reinin ja Mainin talousalue kärsii.

- Lentokenttä on täällä suurin työllistäjä. Myös minulla on paljon naapureita, jotka ovat enemmän tai vähemmän riippuvaisia kentästä, Dieter Hoffmann muistuttaa.

Katso Tapio Nurmisen raportti Frankfurtista

Lue myös:

    Uusimmat