Frankfurtin kirjamessut päättyvät - suomalaiset kirjat saivat näkyvyyttä

Viisipäiväiset Frankfurtin kirjamessut päättyvät tänään.

Frankfurtin kirjamessujen vuoksi suomalaiset kirjailijat ovat saaneet paljon näkyvyyttä saksalaisessa mediassa. Kustantajat uskovatkin, että kirjailijoiden oikeuksia myydään ulkomaille enemmän kuin odotettiin.

Kirja-ala seuraa tarkasti Saksaa. Myös se lisää kiinnostusta, että englanninkielinen Amazon on hiljattain ostanut usean suomalaiskirjailijan, muun muassa Katri Lipsonin, Katja Ketun, Marko Hautalan, Jari Järvelän ja Risto Isomäen oikeudet.  

– Kansainvälisen läpimurron kynnyksellä on esimerkiksi Sirpa Kähkönen, jonka Graniittimiehestä olivat kaikki kiinnostuneita, sanoo Otavan kustannusjohtaja Minna Castrén.  – Suomalainen nykykirjallisuus profiloituu tällä hetkellä naiskirjailijoihin, Castrén luonnehtii.  

Esimerkiksi Katja Kettu, dekkarikirjailija Kati Hiekkapelto ja nuortenkirjailijat Siri Kolu ja Salla Simukka olivat Kähkösen lisäksi kysyttyjä.  

Miehistä läpimurron kynnyksellä on muun muassa Tommi Kinnunen, jonka Neljäntien risteyksen ympärillä oli kuhinaa.  

– Esimerkiksi japanilaiset ovat tekemässä sen, mutta saksalainen kustantaja ei vielä ostanut. En kuitenkaan usko, että siihen menee kauan, sanoo Bonnierin ulkomaanoikeuksien myynnin päällikkö Hanna Kjellberg.  
Neljäntien risteys on myyty jo aiemmin yhdeksään maahan.  

Frankfurtin kirjamessuilla on perinteisesti noussut esille nimiä, joita kansainväliset kustantamot ostavat isolla rahalla. Castrenin mukaan tämä on kuitenkin viime vuosina vähentynyt, koska kirja-alalla on kaikkialla vaikeaa.  

Lue myös:

    Uusimmat