Fouganthine ehdonalaiseen helmikuussa

Elinkautisvanki Nikita Fouganthine pääsee ehdonalaiseen vapauteen helmikuussa. Korkein oikeus päätti asiasta tänään.

KKO kumosi Helsingin hovioikeuden päätöksen, jolla elinkautisvanki Fouganthinen eli entisen Juha Valjakkalan pääsy ehdonalaiseen vapauteen peruttiin. KKO:n ratkaisun mukaan Fouganthine tullaan päästämään elinkautisesta vankeudesta ehdonalaiseen vapauteen 2. helmikuuta 2009.

Foughanthine tuomittiin elinkautiseen kolmesta Ruotsisssa tehdyistä murhista. Hän murhasi kolme ihmistä vuonna 1988 pienessä Åmselen kirkonkylässä Ruotsissa. Vuonna 1989 hänet siirrettiin kärsimään rangaistustaan Suomeen.

Foughanthine on kärsinyt elinkautista nyt 20 vuotta.

Hovi kumosi vapauttamispäätöksen

Alunperin hovioikeus oli joulukuussa 2007 tehnyt päätöksen Fouganthinen päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen, mutta kumosi päätöksensä kesäkuussa 2008 Fouganthinen syyllistyttyä valvotun koevapautensa aikana muun muassa kahteen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

KKO:ssa kysymys oli siitä, oliko hovioikeuden alunperin tekemää päätöstä Fouganthinen päästämisestä ehdonalaiseen vapauteen muutettava valvotun koevapauden aikana tapahtuneiden rikosten johdosta.

KKO totesi muun muassa, että vaikka Fouganthine oli koevapautensa aikana tekemillään rikoksilla aiheuttanut vaaraa, uudet rikokset olivat Fouganthinen elinkautiseen vankeuteen johtaneisiin rikoksiin verrattuina erilaatuisia ja lievemmin rangaistavia. Niiden ei voitu katsoa osoittavan sellaista ilmeistä vaaraa, että hän vapauduttuaan syyllistyisi henkeä, terveyttä tai vapautta törkeästi loukkaavaan rikokseen.

Lisäksi vapauttamista puolsi muun muassa Fouganthinen elinkautisen vankeuden täytäntöönpanon jo pitkään jatkunut kesto. Muitakaan perusteita, joiden lain mukaan olisi voitu katsoa kumoavan ehdonalaisen vapauttamisen edellytykset, ei KKO:n mukaan ollut.

Koevapauden aikaisista rikoksista Fouganthinelle tuomittiin kesäkuussa 2008 erillinen rangaistus.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat