Fortumin omistusjärjestely jakoi mielipiteet eduskunnassa

Hallituksen esitys energiakonserni Fortumin omistusjärjestelyistä on saanut ristiriitaisen vastaanoton eduskunnassa. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen uskoo, että strategisen järjestelyn toteuttamisella konsernista on mahdollisuus kehittyä kaksi oman alansa johtavaa pohjoismaista yritystä.

Energiakonserni Fortumin omistusjärjestelyjä koskeva hallituksen esitys sai tänään ristiriitaisen vastaanoton eduskunnassa. Erityisesti vasemmalla pelättiin, että se on alku valtion enemmistöomistuksen menettämiselle strategisesti tärkeässä öljyliiketoiminnassa. Joissakin puheenvuoroissa asetettiin puolestaan kyseenalaiseksi valtion halu säilyttää määräysvaltansa sekä Fortumissa että tulevassa Fortum Oilissa.

Eduskunnalta pyydetään valtuuksia siihen, että Fortumin omistusosuus Fortum Oilista voi laskea aina 33 prosenttiin, vaikka alkuvaiheessa se pidetään 49 prosentissa. Kun Fortumin omistus öljyliiketoimintayhtiöstä laskee, valtion on määrä tulla suoraan Fortum Oilin osaomistajaksi. ällä tavoin öljy-yhtiössä säilyisi valtion määräysvalta yhdessä Fortumin kanssa.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen uskoi, että Fortumin strategisen järjestelyn toteuttamisella konsernista on mahdollisuus kehittyä kaksi oman alansa johtavaa pohjoismaista yritystä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat