Fortumin öljy-yhtiöön puuhataan hallintoneuvostoa

Hallitusryhmien piirissä on virinnyt hanke hallintoneuvoston perustamisesta Fortumin öljy-yhtiöön. Oppositiopuolueista ainakin kokoomus on suunnitelmaa vastaan.

Eduskunnan talousvaliokunta aikoo esittää Fortum Oilille omaa hallintoneuvostoa. Yhtiö syntyy, kun Fortumin öljyliikennetoiminta eriytetään.

Hanke on virinnyt valiokunnan hallitusryhmien piirissä valtion omistusosuuden muutosta koskevan valtuuden käsittelyn yhteydessä. Valiokunta saanee mietintönsä valmiiksi tiistaina.

Oppositioryhmistä ainakin kokoomus vastustaa sitä, että koko asiaan otettaisiin kantaa tässä yhteydessä. Ryhmä on myös hallintoneuvoston perustamista vastaan.

Hallituspuolueet pitävät etupäässä kansanedustajista koostuvaa hallintoneuvostoa tarpeellisena, koska kyseessä on huomattava valtionyhtiö. Myös öljyn varmuusvarastointi kriisien varalta edellyttää yhteiskunnallista valvontaa.

Nykyisessä Fortum Oyj:ssä toimii hallintoneuvosto, jonka varapuheenjohtajana istuu Ben Zyskowicz . Puheenjohtajan paikka on tyhjänä, koska Leena Luhtanen nimettiin valtioneuvoston jäseneksi.

Hallintoneuvostojen tarpeellisuudesta on aika ajoin käyty kiivastakin keskustelua eduskunnassa. Viimeksi tällaiset elimet on lakkautettu Finnairista ja Sonerasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat