Fortum Fennovoimasta: Tuli päätöksenteon aika

Fortumin väliaikaisen toimitusjohtajan Timo Karttisen mukaan yhtiö päätti lähteä mukaan Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen, koska ydinvoima on keskeinen osa yhtiön strategiaa ja merkittävä osaamisalue Fortumille.  

Yhtiö on aiemmin asettanut ehdoksi osallistumiselleen sen, että se saa itselleen yli 75 prosentin omistusosuuden venäläisen TGC-1:n vesivoimatuotannosta.  

Karttinen ei halua tarkemmin eritellä syitä siihen, miksi Fortum luopui aiemmasta linjastaan.

Elinkeinoministeir Olli Rehn (kesk.) totesi tiedotustilaisuudessaan, että keskusteluja yhtiön kanssa käytiin, mutta yhtiö teki mukaan lähdöstä itsenäisen päätöksen. Rehn totesi muutaman ootteeseen toimittajille, että yhtiöitä ei painostettu mukaan Fennovoima-hankkeeseen. 

Karttisen mukaan Fennovoima on tärkeä hanke koko suomalaiselle yhteiskunnalle, ja Fortum halusi olla hankkeessa mukana.

Lue myös:

    Uusimmat