Fortum saa poliitikoilta tukea ydinvoimahankkeelleen

Fortum toivoo poliitikoilta selkeää viestiä, että yhtiö saa ensi vaalikaudella ydinvoimaluvan Loviisaan. Fortum on saamassa poliitikoilta jo nyt laajaa tukea Loviisan ydinvoimahankkeelleen.

- Meillä ensimmäisen yksikön käyttölupa umpeutuu 2027, joten tässä ei ole ylimääräistä aikaa. Me tiedämme, että ydinvoimaprojektit ovat pitkäjännitteisiä projekteja, Ydinvoimaloiden kysyntä maailmalla on nyt niin suurta, että syytä varata aikaa myös neuvotteluihin, sanoo Fortumin toimitusjohtaja Tapio Kuula.

Erityisesti kokoomuksessa, mutta myös SDP:n johdossa, on halua myöntää lupa Loviisan vanhojen ydinvoimaloiden korvaamiselle.

SDP:n ryhmäjohtaja Eero Heinäluoma ja energiapolitiikkaa vetävä Miapetra Kumpula-Natri haluavat, että Loviisa säilyy ydinvoimapaikkakuntana.

Vihreät sen sijaan eivät lähde hallitukseen, joka kirjaa heti ohjelmaansa ydinvoimaluvan Fortumille.

Perussuomalaisten johtaja Timo Soini kannattaa ydinvoimaa, tosin puolueen kansanedustajat äänestivät ydinvoimaa vastaa.

Keskusta on nihkeä Fortumin toiveille.

- Minusta ei nyt erityistä aihetta eikä tarvetta. Seuraavan vaalikauden aikana on aikaa katsoa ja tehdä sitten tarvittavat ratkaisut, sanoo elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk).

Lue myös:

    Uusimmat