Fortum pysyy TVO:n osakkaana

Fortum ilmoitti tänään luottavansa edelleen ydinvoimaan eikä se aio luopua vähemmistöosuudestaan Teollisuuden Voimassa.

Toimitusjohtaja Eero Aittolan mukaan yhtiön kanta haluttiin selventää, koska niin monet tahot ovat julkisuudessa pohtineet, mitä Fortum ydinvoima-asiassa tekee ja kuinka sen mahdollisesti tulisi toimia.
-Olemme TVO:n osakas ja aiomme pysyä osakkaana. Lisäksi olemme TVO:n kanssa sopineet jo yli vuosi sitten, että sikäli kun suomalaisen ydinvoiman lisärakentamista tässä leirissä tapahtuu, hanke kanavoidaan TVO:n kautta, Aittola sanoi.

Fortum korostaa, että ydinvoimahankkeen jatkotoimia valmistellaan ja niistä päätetään TVO:n toimielimissä, joissa Fortum on osakkaana mukana tekemässä päätöksiä. Fortumin aikeita ydinvoiman suhteen on puitu julkisuudessa laajasti sen jälkeen, kun yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Krister Ahlström viime sunnuntaina Hufvudstadsbladetin haastattelussa epäili ydinvoiman lisärakentamisen kannattavuutta.

Aittolan mielestä keskustelu on Fortumin näkökulmasta ollut "vähän merkillistä" ja uutisointi perustunut osin vääriin tulkintoihin. Hän huomauttaa, että jo Ahlströmin lausunto oli irrotettu pitemmästä 60-vuotishaastattelusta, jossa tämä yhdessä kohtaa lyhyesti pohti ydinvoiman lisärakentamiseen liittyviä riskejä.

-Kauppa- ja teollisuusministeri Sinikka Mönkäreen kannanottoa taas on tulkittu niin, että valtio olisi tulossa yhtiökokoukseen päättämään asiasta Fortumin puolesta. Sitä ei ole tarkoitettu, Aittola huomauttaa. Fortumin tiedotteessa todettiin yhtiön kasvattaneen kuluvan vuoden aikana ydinvoimaomistuksiaan sekä Ruotsissa että Saksassa yli yhden Loviisan ydinvoimalayksikön verran.

Fortumin myymästä sähköstä noin kolmasosa on tuotettu ydinvoimalla. Yhtiön mukaan tämä osoittaa, että Fortum luottaa ydinvoimaan sekä tekniikan, talouden että ympäristönäkökohtien kannalta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat