Fortum puolustautui espoolaisten hyökkäykseltä

Fortum kertoi viime viikolla nostavansa ensi vuoden alusta Espoossa sähkön hintaa noin 15 prosenttia kotitalousasiakkailla, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus.

Kiistely sähkön hinnan nousemisesta jatkui Espoon kaupunginvaltuuston keskustelutilaisuudessa tänään illalla, kun osa valtuutetuista arvosteli voimakkaasti sähköyhtiö Fortumin toimintaa.

Espoon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eero Akaan-Penttilä kertoi olleensa alkuvuodesta käytyjen kauppaneuvotteluiden perusteella siinä käsityksessä, ettei sähkön hinnassa tapahtuisi muutoksia seuraavan parin vuoden aikana.

Fortumin viestintäjohtajan Carola Teir-Lehtisen mukaan kaupanteon yhteydessä ei tehty minkäänlaista sopimusta sähkön vähittäismyynnistä. Lisäksi yhtiöstä muistutettiin, että kahden muun tarjolla olevan sopimustyypin hinta laskee.

- Sitouduimme säilyttämään sähkönsiirtohinnoittelun ennallaan. Olemme pitäneet lupauksemme, Teir-Lehtinen kuittasi.

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen pystyi kuitenkin näkemään onnen onnettomuudessa.

- Hinnankorotus ei välittömästi vaikuta Espoon kaupungin toimintaan. Kaupunki kilpailuttaa eri toimijat, ja ostaa sähköä halvimmilla hinnoilla markkinoilta, Kokkonen sanoi.

Fortum kertoi viime viikolla nostavansa ensi vuoden alusta Espoossa noin 15 prosenttia sähkön hintaa sellaisilta kotitalousasiakkailta, joilla on toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus. Espoon Sähkö siirtyi aiemmin tänä vuonna Fortumin omistukseen Espoon kaupungilta ja saksalaiselta E.ON-konsernilta.

Asiakkaiden sähköstään maksaman hinnan nousu jää muualla Suomessa noin kymmeneen prosenttiin. Espoolaiset ovat aiemmin saaneet nauttia muuta maata edullisemmista hinnoista.

Pidemmän aikavälin hintatarkastelua

Fortumin liiketoimintayksikön johtajan Erkki Kari-Koskisen mukaan keskimääräinen vaikutus asukkaan loppulaskuun on Espoossa noin yhdeksän prosenttia, kun laskuun sisältyvä vero ja sähkön siirron hinta eivät tällä kertaa nouse.

- Hintojen keskimääräinen korotusprosentti on tänä vuonna ollut Suomessa 18 prosenttia, joten korotus on pienempi kuin markkinoilla keskimäärin, Kari-Koskinen muotoili.

Johtaja Asta Sihvonen-Punkka Energiamarkkinavirastosta painotti, että lainsäädännöstä johtuen sähkön hinnankorotuksissa Suomessa on usein kyse pidemmän aikavälin hintatarkastelusta.

Espoon päättäjien ja Fortumin kädenpuristuksen yritykseltä haiskahtaneessa kokouksessa osa puheenvuoroista tyrmäsi sähköyhtiön henkilöstöpolitiikan, kun taas toisissa hypisteltiin yrityksen mahdollista imago-ongelmaa.

- On katsottava eteenpäin. Tilaisuudessa on yritetty kääntää painetta Fortumille, vaikka virkamiesten pitäisi kantaa teoistaan vastuu, kaupunginvaltuutettu Jukka Karhula sivalsi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat