Fortum osti Stora Enson voimalat suurkaupalla

Fortum osti tänään runsaan 11 miljardin markan suoralla kaupalla Stora Enson Ruotsissa ja Suomessa sijaitsevat voimalat.

Fortum-logo

Fortumin ja sen puoliksi omistaman Birka Energin Stora Enson kanssa tekemien kauppojen kauppasumma nousi yhteensä 15,9 miljardiin kruunuun eli noin 11,4 miljardiin markkaan, kertoi toimitusjohtaja Eero Aittola Fortumista. Voimalakauppa vahvistaa merkittävästi Fortumin asemia erityisesti Ruotsin sähkömarkkinoilla.

Suurkauppa kasvattaa Fortumin omaa voimalakapasiteettia lähes kolmanneksella ja vahvistaa Birka Energin jakeluverkkoa Ruotsissa. Kaupan loppuun saattaminen edellyttää Ruotsin ja Suomen kilpailuviranomaisten hyväksynnän. Sitä odotetaan myöhemmin tänä keväänä.

Tänään tehdyllä kaupalla Fortum osti Stora Enson tehtaiden ulkopuoliset voimalat ja voimantuotanto-osuudet, joiden kauppasumma oli 14,2 miljardia kruunua. Fortumin puoliksi omistaman Birka Energin tytäryhtiö Birka Nät puolestaan osti Stora Enson jakeluverkon 1,7 miljardilla kruunulla.

Fortum osti Stora Ensolta 1511 megawattia vesi-, ydin- ja lämpövoimaa. Voimalaitoskapasiteetti vastaa 6,7 terawattitunnin vuosituotantoa. Se vastaa vajaata yhdeksää prosenttia Suomen viime vuoden sähkön kulutuksesta. Sopimus ei koske Stora Enson omistamia Pohjolan voiman osakkeita, joiden myynnistä neuvotellaan edelleen, kertoi energiajohtaja Timo Koivuniemi Stora Ensosta.

Kaupan rahoittamiseksi Fortumilla on käytettävissään yhteensä 1,5 miljardin euron luottolimiitit. Osa niistä käytetään Fortumin muihin rahoitustarpeisiin. Lainajärjestelyn lyhytaikainen osuus 900 miljoonaa euroa korvataan Aittolan mukaan uudella tasetta vahvistavalla rahoitusjärjestelyllä kuluvan vuoden aikana.

-Kauppa ja siihen liittyvät rakennejärjestelyt eivät vaikuta Fortumin tulokseen tänä vuonna. Pitkällä tähtäimellä kauppa parantaa tulosta, sanoi Aittola. Hänen mukaansa kaupat toteutuivat aiemmin kerrotusti. Ainoa muutos aiemmasta on sähkön hinnan hienoinen vahvistuminen.

Aittolan mukaan Stora Enson voimaloiden ostaminen tarjosi Fortumille ainutlaatuisen tilaisuuden vesivoiman osuuden lisäämiseksi Fortumin voimantuotannon portfolioon. Fortum teki Stora Enson kanssa lisäksi kolmivuotisen sopimuksen yli 2 terawattitunnin sähköntoimituksista vuodessa yhtiön Ruotsin tehtaille ja sähkösalkun hallintaan liittyvistä palveluista.

-Kauppa parantaa Fortumin kilpailukykyä keskeisimmällä markkina-alueella pohjoismaissa. Hankinta perustuu kasvihuonekaasupäästöistä vapaan vesi- ja ydinvoiman kilpailuetuun tulevaisuudessa sekä sähkönhinnan kehitysarvioon pohjoismaisilla markkinoilla, sanoi Aittola.

Hieman yli kaksi kolmasosaa Fortumin ostamasta kapasiteetista on vesivoimaa. Yhtiö sai vesivoimaa yhteensä 1098 megawattia. Siitä 938 megawattia on Ruotsissa Ljusnan- ja Dalälven-joissa.

Ydinvoimaa Fortumille siirtyy 301 megawattia osuuden kasvuna Forsmarkin ja Oskarshamnin voimaloissa. Lämpövoimaa kaupassa ostettiin 114 megawattia. Fortumin oma voimantuotantokapasiteetti oli ennen kauppaa noin 6000 megawattia, mistä vesivoimaa oli 1300 megawattia, ydinvoimaa 1500 megawattia ja muuta tehoa 3200 megawattia.

Fortumin puoliksi omistaman Birka Energin kapasiteetti on 4500 megawattia, mistä vesivoimaa on 2300 megawattia ja ydinvoimaa 1300 megawattia.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat