Fortum on saanut korjattua Tapani-myrskyn tuhot runkoverkossaan

Tapani- ja Hannu-myrskyjen aikana syntyneet viat runkoverkossa on saatu korjattua, tiedottaa Fortum. Puuskainen tuuli aiheutti tänään uusia vikoja sähkönjakeluun Lounais- ja Etelä-Suomessa. Näitä vikoja korjataan parhaillaan.

Tapani- ja Hannu-myrskyn jäljiltä sähköttä on yhä noin 1 500 pienjänniteverkon asiakasta. Kaikki tiedossa olevat viat pienjänniteverkossa on korjattu tai saataneen korjattua vielä tämän päivän aikana seuraavilla alueilla: Espoo, Tuusula, Hyvinkää, Turunmaan saaristo ja Järvenpää.

Vaikeimmin vaurioituneilla alueilla Vihdissä, Lohjalla, Salossa, Somerolla ja Nummi-Pusulassa korjaukset jatkuvat edelleen. Näillä alueilla vikoja korjataan parhaillaan, ja Fortumin tavoitteena on saada vakituisten asukkaiden sähköt palautettua viimeistään perjantain aikana.

Fortumin sähköverkon vikoja korjaa yhteensä noin 750 henkilöä, joista lähes kaikki työskentelevät pienjännitevikojen parissa. Jäljellä olevat pienjänniteverkon viat ovat suuritöisiä ja monin paikoin verkkoa joudutaan rakentamaan kokonaan uusiksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat