Fortum myi osuutensa North Transgasista

Fortum perusteli kauppaa sillä, että yhtiö on merkittävä maakaasun käyttäjä, ei infrastruktuurin rakentaja.

Fortum Heat and Gas on myynyt 50 prosentin osuutensa North Transgas -yhtiöstä venäläiselle kaasujätti Gazpromille, kerrottiin Fortumista tänään. Kaupan jälkeen Gazprom omistaa North Transgasin kokonaan.

Fortum perusteli kauppaa sillä, että yhtiö on merkittävä maakaasun käyttäjä, ei infrastruktuurin rakentaja. North Transgas perustettiin vuonna 1997 suunnittelemaan ja rakentamaan Itämeren poikki Venäjältä Pohjois-Saksaan kulkevaa Pohjois-Euroopan kaasuputkea.

-Osakkeiden myynti on johdonmukainen seuraus yhtiön strategiasta. Fortum on ilmaissut kiinnostuksensa toimittaa kaasuenergiaa Tukholmaan ja Keski-Ruotsiin, ja Gazprom tutkii mahdollisuutta rakentaa kaasuputki Ruotsiin, kertoi johtaja Tapio Kuula Fortumista.

Pohjois-Euroopan kaasuputkihanke etenee

Gazprom kertoi tänään, että kauppa liittyy Pohjois-Euroopan kaasuputkihankkeen realisoitumiseen. Hanke on siirtynyt moneen otteeseen. Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller arvioi helmikuussa, että putki tulee käyttöön vuonna 2010 eli kolme vuotta aiemmin ennakoitua myöhemmin. Hankkeen kustannuksiksi arvioitiin 5,7 miljardia dollaria.

Pohjois-Euroopan kaasuputken suunniteltu reitti kulkee Viipurin läheltä merenpohjaa pitkin lähelle Greifswaldia Saksassa. Putkeen on Gazpromin mukaan suunniteltu myös haarayhteyksiä kaasun toimittamiseksi Suomeen, Ruotsiin ja Britanniaan.

Kaasuputken vuosikapasiteetiksi tulee eri vaihtoehtojen mukaan 19-30 miljardia kuutiometriä maakaasua vuodessa. Putken pituus on Gazpromin suunnitelmien mukaan 1 189 kilometriä. Reittitutkimukset Itämerellä tehtiin vuosina 1997-1999. Kaasuputken halkaisijaksi tulee 1 067 millimetriä eli runsas metri. Putkessa pumpattavan maakaasun paine on 200 ilmakehää.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat