Fortum joutuu maksamaan miljoonakorvaukset Jyväskylälle

Fortumin on välimiesoikeuden mukaan saanut ylimääräistä taloudellista hyötyä Jyväskylän kaupungin kanssa tehdyn käyttösopimuksen myötä.

Fortum joutuu maksamaan useiden miljoonien eurojen korvaukset Jyväskylän kaupungin energiayhtiölle.

Välimiesoikeuden mukaan yhteisen tuotantoyhtiön käyttö- ja kunnossapitosopimus on kilpailuoikeudellisesti pätemätön.

- Hyvitys tulee jyväskyläläisille sähkön ja lämmön hinnassa, lupaa Jyväskylän Energia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Fredriksson.

Välimiesoikeus antoi ratkaisunsa tänään, joten Fredrikssonin mukaan vielä ei voida arvioida miten paljon kaupunkilaisten sähkölaskut pienenevät. Hän ei myöskään paljasta sitä, miten suuresta korvaussummasta tarkkaan ottaen on kyse.

Kiistaa yhteisen yhtiön sopimuksista

Fortum Power and Heat Oy ja Jyväskylän Energia Oy perustivat vuonna 1995 Jyväskylän Energiantuotanto Oy:n, josta Fortum omistaa 60 prosenttia ja kaupungin energiayhtiö 40 prosenttia. Yhtiö tuottaa lämpöä ja sähköä kaupunkilaisille sekä höyryä Kankaan paperitehtaalle.

Yhteisen tuotantoyhtiön käyttö- ja kunnossapitosopimus solmittiin alun perin vuoteen 2010 asti. Jyväskylän Energia vei kuitenkin sopimuksen välimiesoikeuteen, joka määräsi Fortumin korvaamaan ylimääräisen taloudellisen hyödyn vuosilta 2004-2006.

- Tilanne on muuttunut vuodesta 1995, markkinoille on tullut tarjontaa ja kilpailevia yhtiöitä, perustelee Fredriksson.

Kilpailuttaminen ei kuitenkaan hänen mukaansa välttämättä tarkoita yhteistyökumppanin vaihtoa.

Fortum on jättänyt välimiesoikeudelle vastakanteen, jossa pyydetään muuttamaan yhteistyöhön liittyvät sähkö- ja lämpösopimukset markkinaehtoisiksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat