Fortum ja Birka Energi perustavat yhtiön

Fortum perustaa yhdessä ruotsalaisen osakkuusyhtiönsä Birka Energin kanssa uuden yhtiön tutkimaan Tukholman suuralueen maakaasumarkkinoita.

Fortum-logo

Uusi Svensk Naturgas -yhtiö selvittää aluksi mahdollisuuksia toimittaa maakaasua sähkön- ja lämmöntuotantoon sekä teollisuuden käyttöön Tukholmassa, Mälardalenissa ja Bergslagenissa. Fortum omistaa Svensk Naturgasista 80 prosenttia, Fortumin puoliksi omistama Birka Energi loput. Hanke alkaa markkinatutkimuksella, jonka on määrä valmistua ensi vuoden aikana.

Päätökset jatkotoimista tehdään sen tulosten pohjalta. Jos hanke etenee, se merkitsee uuden 400-500 kilometrin maakaasuputken rakentamista Etelä-Ruotsin nykyisestä putkiverkostosta Tukholman seudulle.

-Aikanaan jos investointipäätös tehdään, kyseessä on sitten miljardiluokan investointi. Tässä vaiheessa vasta selvitetään markkinoita ja teknisiä vaihtoehtoja, johtaja Bo Lindfors Fortumista sanoo.

Toistaiseksi hankkeessa ei ole mukana Fortumin ja Birkan lisäksi muita yhtiöitä, mutta jatkossa mukaan voidaan ottaa myös esimerkiksi muita ruotsalaisia energiayhtiöitä.

Lindforsin mukaan tarkoitus on, että päätös hankkeen toteutuksesta voitaisiin tehdä 2-3 vuoden kuluessa. Putken rakentaminen kestäisi sen jälkeen kolmisen vuotta, jolloin se voisi valmistua aikaisintaan vuoden 2005 paikkeilla.

Osa pohjoismaista maakaasuverkostoa

Tukholmaan vedettävä putki olisi toteutuessaan luonteva osa mahdollista pohjoismaista maakaasuputkiverkostoa, jonka rakentamista selviteltiin jo vuosi sitten valmistuneessa laajassa selvityksessä.
-Jos kaasua saadaan Tukholmaan, niin sehän on suurin piirtein yhtä kaukana sitten Suomesta kuin Etelä-Ruotsista. Se on osaprojekti tähän tavoitteeseen saada Pohjoismaat yhdistetyksi, Lindfors sanoi.

Tukholma on ainoa EU-maan pääkaupunki, jossa maakaasua ei vielä käytetä. Lounais-Ruotsissa on kattava maakaasuverkko, ja siellä noin viidennes energiankäytöstä perustuu maakaasuun. Koko Ruotsin energiasta maakaasu kattaa kaksi prosenttia.

Svensk Naturgasin toimitusjohtaja Tom Främling uskoo, että Tukholman seudulla suurimmat markkinat maakaasulle löytyvät kaukolämmön puolelta, teollisuudesta ja suurista kiinteistöistä.

-Olemme alustavasti laskeneet voivamme korvata kaasulla vuosittain noin 500 000 tonnia öljyä ja 250 000 tonnia kivihiiltä. Birka Energi on Fortumin puoliksi omistama osakkuusyhtiö. Siihen yhdistettiin runsas vuosi sitten IVO:n tytäryhtiö Gullspång Kraft ja Tukholman kaupungin energialaitos Stockholm Energi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat