Forsmarkin ydinvoimalan turvallisuudessa puutteita

Ruotsin ydinturvallisuusviranomainen SKI arvostelee Forsmarkin ydinvoimalaa turvallisuuspuutteista. SKI havaitsi rutiinitarkastuksessa, että kakkosreaktorin hätäjäähdytysjärjestelmän venttiili oli ollut suljettuna vuoden.

Tukholman pohjoispuolella sijaitsevan Forsmarkin kakkosreaktori tarkastetaan uudelleen ennen kuin se voidaan ottaa käyttöön. Vastaavanlainen tarkastus tehdään myös ykkös- ja kolmosreaktoreissa.

SKI:n mukaan havaittu laiminlyönti saattaa kertoa siitä, että Forsmarkin turvallisuuden varmistamisessa on puutteita.

Forsmarkin toimintaan turvallisuuskysymyksissä on puututtu jo aiemmin, ja myös Kansainvälinen atomienergialaitos IAEA on tutkinut Forsmarkin. Helmikuussa IAEA totesi alustavassa selvityksessään, että Forsmarkin turvallisuutta on parannettava monissa kohdin. IAEA tarkastaa myös muut Ruotsin ydinvoimalat.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat