Forsberg tähtää mitaleista Lontoossa

Jere Forsberg.
Jere Forsberg.Paralympiskomitea
Julkaistu 02.09.2012 23:17(Päivitetty 02.09.2012 23:18)

MTV3-STT

Jere Forsberg eteni Lontoon paralympiakisojen jousiammunnan avoimessa taljaluokassa välieriin. Hän kukisti puolivälierässä Tshekin Leos Bartosin 6-0.

- Aluksi vähän jännitti, mutta nautin yleisön edessä kilpailemisesta, kotimaassa ei yleisöä juurikaan ole, uransa ensimmäisissä arvokilpailuissa ampuva Forsberg totesi.

Voitto tasokkaasta saksalaisesta oli pieni yllätys.

- Ilmeisesti tuli otettua aika kova päänahka. En ole ennen otellut häntä vastaan, sillä tämä on itselleni vasta kolmas kansainvälinen kilpailu. Odotin vastustajalta kovempaa ammuntaa.

Maanantaisessa välierässä Forsbergin tavoite on finaalipaikka. Hänen vastustajansa on Turkin Dogan Hancin, joka oli ranking-kierroksella kolmas Forsbergin jälkeen.

- Kymppejä tulee liukuhihnalta. Nyt pitää katsoa, ettei innostu liikaa, Forsbergin otteita ihastellut jousiampujien päävalmentaja Kyösti Laasosen tuumi.

Forsbergin kilpailua oli seuraamassa myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Maanantaisiin jousiammunnan välieriin tuo suomalaisväriä myös W1-luokassa kilpaileva Osmo Kinnunen.

Salomaa purjehtii 10. sijalla

Purjehduksen 2.4mR-luokassa Niko Salomaa oli Weymouthissa päivän ensimmäisessä lähdössä 11:s ja toisessa kolmas. Kokonaistilanteessa hän on kymmenes.

- Toisessa lähdössä lähtö ei ollut hyvä, mutta vene kulki. Ei ollut optimikeli minulle, kun oli kovaa tuulta, mutta hyvä, että lähti kulkemaan. Ihan hyvä oli päättää päivä kolmossijaan, Salomaa tuumi.

Kilpailua johtaa neljän lähdön jälkeen Saksan Heiko Kröger.

Mitalisuosikiksi povattu Suomen miesten maalipallojoukkue kohensi kurssiaan kolmen tappion jälkeen. Suomi kaatoi kisaisäntä Britannian 7-3, kun Jarno Mattila maalasi neljästi ja Ville Montonen, Petri Posio ja Erkki Miinala kukin kerran.

Alkulohkon viimeisessä ottelussa Suomen pitää voittaa Ruotsi päästäkseen jatkoon.

- Tosi syvä helpotus. Saimme pelin kulkemaan, nyt siinä oli rauhallisuutta. Näköjään kun selkä seinää vasten on, näin käy, maalihai Mattila totesi.