Foo Fighters -kitaristi: Andy oli liian sekaisin

Andy McCoyn bändissä vain kolme keikkaa heittänyt Foo Fighters -kitaristi Chris Shiflett paljastaa, miksi lähti kesken kiertueen takaisin kotiinsa. Shiflett sanoo Rumban haastattelussa häkeltyneensä nähtyään McCoyn huonon kunnon.

– Mielestäni Andy ei ollut siinä kunnossa, että hän olisi voinut hoitaa kiertueen. Soitin pari keikkaa, ja tajusin yhä vahvemmin, että touhu niiden ympärillä ei ollut tervettä. Ajattelin, että minun ei pitäisi olla tällaisessa mukana. Siksi päätin lähteä, Shiflett sanoo.

Aluksi Shiflettin poistumisen syyksi kerrottiin hänen lapsensa sikainfluenssa, mutta tämä olikin vain peitetarina.

– En halunnut pilata rundia ja jättää muita kuseen. Siksi sanoin, että voitte kertoa, että perheessäni tuli hätätilanne, ja minun piti lähteä kotiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat