Fogh Rasmussen: Tanska ei voi pyytää anteeksi

Tanskan hallitus korostaa, ettei se voi pyytää anteeksi Jyllands-Posten -lehden julkaisemien Muhammed-kuvien vuoksi. Aamulla muun muassa Hizbollah ilmoitti jatkavansa levottomuuksia, ellei Tanska esitä anteeksipyyntöä.

Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen ja ulkoministeri Per Stig Möller ovat keskustelleet ulkomaiden suurlähettiläiden kanssa Kööpenhaminassa. Fogh Rasmussen toisti aamupäivällä, ettei hän voi pyytää anteeksi sanomalehden puolesta. Hän myönsi kuitenkin pelkäävänsä Muhammed-kohun paisumista maailmanlaajuiseksi.

- Yhteisenä tavoitteenamme on saada tilanne hallintaamme. Jos mielenosoitukset laajenevat, seuraukset saattavat olla arvaamattomia kaikissa maissa, joita ne koskevat. Ongelma voi kasvaa yhä globaalimmaksi, Fogh Rasmussen arvioi tapaamisen jälkeen.

Fogh Rasmussen korosti suurlähettiläille, ettei hallitus voi kuitenkaan puuttua vapaan lehdistön toimintaan. Hän huomautti myös pitävänsä tärkeämpänä vapauden puolustamista kuin huolehtimista maansa taloudellisista eduista. Monet muslimit ovat alkaneet boikotoida tanskalaisia tuotteita useissa maissa.

- Ilmaisunvapauden periaate on tietysti kaikkein tärkein periaatteemme, Fogh Rasmussen sanoo.

Tilaisuuteen oli kutsuttu myös islamilaisten maiden suurlähettiläitä. He pyysivät päästä pääministerin puheille viime vuoden lokakuussa, mutta tuolloin Fogh Rasmussen ei ottanut heitä vastaan. Paikalla oli 76 diplomaattia, mukaan lukien Suomen Kööpenhaminan-suurlähettiläs Eero Salovaara.

Hizbollah uhannut iskeä Norjaan ja Tanskaan

Fatah-järjestön edustaja Gazan EU-toimiston edustalla

Libanonilainen äärimuslimijärjestö Hizbollah uhkaa itsemurhaiskuilla Norjaa ja Tanskaa. Äärijärjestön johtaja Hassan Nasrallahsanoo libanonilaislehden haastattelussa, että muslimit jatkavat levottomuuksiaan, ellei Tanska pyydä anteeksi Muhammed-pilakuvien julkaisemista.

Hizbollah on raivoissaan siitä, että Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen pitää kuvien julkaisemista ilmaisunvapautena. Äärijärjestön mukaan itsemurhaisku Tanskassa tai Norjassa voidaan siten tulkita ilmaisunvapaudeksi.

- Tanskan pääministeri sanoi, että hän ei aio pyytää anteeksi, koska profeetastamme kuvat julkaissut lehti ei ole rikkonut lakia ja ilmaisunvapautta täytyy kunnioittaa, Nasrallah sanoo libanonilaiselle Daily Star -sanomalehdelle.

- Kuka sanoo, että ilmaisunvapaus on absoluuttista? Jos joku päättää räjäyttää itsensä ilmaan Norjassa tai Tanskassa, hän on vapaa tekemään niin, Nasrallah jatkaa.

Myös Al Aksalta ja Kansan vastarintakomitealta uhkauksia

Hizbollahin lisäksi myös Al Aksan marttyyrien prikaatit ja Kansan vastarintakomitea ovat uhanneet Tanskan, Norjan ja Ranskan lähetystöjä palestiinalaisalueilla. Asiantuntija pitää uhkauksia vakavina.

- Uhkaukset väkivallalla täytyy aina ottaa vakavasti ja nämä järjestöt ovat omalla toiminnallaan jo aikaisemmin osoittaneet olevansa väkivaltaisia, sanoo ulkoministeriön osastopäällikkö Aapo Pölhö MTV3:n uutisille.

Pölhö ei usko, että suomalaisilla on syytä huoleen, sillä järjestöt ovat identifioineet ne maat, joissa näitä on julkaistu. Pölhön mukaan Ruotsi on saanut kirjeen, jossa Al Aksan marttyyrit pahoittelevat, että Ruotsi on vedetty mukaan.

Tanskan lähetystöä vastaan hyökättiin Indonesiassa

Indonesiassa noin kolmesataa Islamin puolustajien rintama -järjestön militanttia tunkeutui Tanskan suurlähetystöön Jakartassa vastalauseena Muhammed-pilakuville. Indonesian poliisi sai kuitenkin joukon poistettua lähetystöstä.

Islamin puolustajien rintama -järjestö hyökkäsi Tanskan Indonesian suurlähetystöön vastalauseena Muhammed-pilakuvien julkaisemiselle

Rakennukseen tunkeutujat huusivat iskulauseita kuten "Allahu akbar" (Jumala on suurin), rikkoivat lamppuja ja heittelivät huonekaluja ympäri vastaanottotilaa. Joukko kuuluu radikaaliin Islamin puolustajien rintama -nimiseen järjestöön.

Joukon johtajan mukaan Tanskan suurlähettiläs oli luvannut esittää anteeksipyynnön muslimeja loukanneiden kuvien julkaisemisesta.

Tanskalaiset pilapiirtäjät ovat poliisin suojeluksessa

Muhammed-kuvien tanskalaiset piirtäjät elävät hiljaiseloa poliisin suojeluksessa. Ruotsalaislehti Dagens Nyheter tapasi osan heistä sillä ehdolla, ettei heidän nimiään tai kuviaan julkaista.

Varovaisuuteen on syytä, sillä jotkut heistä ovat saaneet tappouhkauksia.

- Tämä on ollut melkoista pinnistelyä jo pitkään. Mehän emme ole missään vaiheessa halunneet julkisuuden henkilöiksi, joten haluamme suojella kasvojamme, yksi piirtäjistä kuvailee tilannetta.

- Enkä minä halua tulla tunnetuksi yhtenä "Muhammadin piirtäjänä", lisää toinen.

Piirtäjien mukaan kuvien tilaajana oli Jyllands-Postenin kulttuuritoimittaja Flemming Rose, joka oli ollut havaitsevinaan lisääntyvää itsesensuuria islaminuskoa käsiteltäessä. Muun muassa yksikään kuvataiteilija ei uskaltanut kuvittaa profeetasta kertovaa lastenkirjaa. Niinpä Rose kääntyi tanskalaisten poliittisia pilapiirroksia tekeviä piirtäjien puoleen ja pyysi näitä laatimaan oma näkemyksensä Muhammadista. Vain kaksitoista tarttui tilaisuuteen.

- Tarjouksesta tuli haaste. Pelkäsin sitä vähän, mutta sitten halusin voittaa pelkoni. Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että Jyllands-Postenin aloite oli hyvä. Asian saamat valtava kohu osoittaa mielestäni, että ilmaisunvapaudesta on pidettävä kiinni, toteaa yksi piirtäjistä.

Annan toivoo median kunnioittavan uskontoja

YK:n pääsihteeri Kofi Annanin mukaan lehdistönvapautta ei saisi käyttää tekosyynä uskontojen loukkaamiseen. Annan on ilmoittanut olevansa huolissaan Muhammed-kuvista syntyneestä kiistasta.

- Annan on sitä mieltä, että lehdistönvapautta tulisi aina harjoittaa sillä tavoin, että se kunnioittaa uskontoja ja kaikkien uskontojen opinkappaleita, sanoo YK:n päätiedottaja Stephane Dujarric.

Dujarricin mukaan YK:n pääsihteeri uskoo kuitenkin "eri uskontokuntia ja kulttuuriperinteitä edustavien ihmisten välisten väärinymmärrysten ja vihamielisyyksien ylipääsyyn rauhanomaisen keskustelun ja molemminpuolisen kunnioituksen kautta".

Sanomalehdet Ranskassa, Saksassa, Espanjassa, Sveitsissä ja Unkarissa ovat julkaisseet kuvat tällä viikolla ja puolustautuneet, että lehdistönvapaus on tärkeämpää kuin protestit ja boikotit. Muslimien mukaan kyseessä on tahallinen provokaatio.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-Ritzau)

(Kymmenen uutiset 03.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat