Floridan ääntenlaskupäätös pitkittyy

Floridan osavaltion korkein oikeus ei tee päätöstä Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskukiistassa vielä maanantaina paikallista aikaa.

Ääntenlaskukiistan ratkaisua odotellaan

Floridan korkeimman oikeuden edustaja Craig Waters sanoo, ettei tiedä päätöksen tarkkaa ajankohtaa. Ennakkoarvioiden mukaan päätös julistetaan 48 tunnin kuluessa eli se annetaan viimeistään huomenna. Kukaan ei ole kuitenkaan vahvistanut aikataulua.

Oikeus kuunteli illalla ääntenlaskukiistan osapuolten perusteluja. Tuomarit tenttasivat demokraattien asianajajia kysymällä, onko kaikki mahdolliset äänet laskettu joulukuun 12. päivään mennessä. Ajankohta on takaraja, jolloin Floridan valitsijamiesten pitää olla selvillä. Valitsijamiehet äänestävät presidentistä joulukuun 18. päivänä. Republikaaneilta kyseltiin, miten he perustelevat väitteitä siitä, että käsinlaskenta on puolueellinen ja altis vilpille.

Kiista koskee sitä, pitääkö käsilaskettavat äänet ottaa mukaan äänestystulokseen, kuten demokraatit vaativat vai voidaanko koneellisen ääntenlaskun tulosta pitää lopullisena, niinkuin republikaanit haluavat.
Oikeuden pitäisi ottaa myös kantaa siihen, millaiset äänet pitäisi hyväksyä käsinlaskennassa. Oikeuden päätös on toistaiseksi ratkaisevin käänne lähes kaksi viikkoa kestäneessä, Floridan ääntenlaskua koskevassa jupakassa. Floridan osavaltion voittaja saa taakseen kaikki osavaltion 25 valitsijamiestä ja ne riittävät tuomaan presidentinvaalin voiton.

Käsinlaskua kannatetaan

Äänten käsinlasku jatkuu kolmessa piirikunnassa, kun korkeimman oikeuden päätöstä odotellaan. Ääniä lasketaan käsin Palm Beachissa, Browardissa ja Miami-Dadessa. Kaikilla alueilla on voimakas demokraattienemmistö. Kaikkiaan laskenta saattaa kestää jopa kymmenen päivää. Epävirallisten tilastojen mukaan George W. Bush johtaa Floridassa noin 900 äänellä.

Kaksi viikonvaihteessa tehtyä mielipidemittausta osoittaa, että reilut 60 prosenttia äänestäjistä kannattaa käsinlaskua, vastustajia on 37 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat