Floridan äänikiistan selvittely alkoi

Floridan osavaltion korkein oikeus on aloittanut ääntenlaskukiistan osapuolten perustelujen kuulemisen. Tallahassessa koolla oleva oikeus tutustui viikonvaihteen ajan kirjallisiin perusteluihin. Tänään demokraatit ja republikaanit saivat molemmat esittää tunnin ajan suullisesti kantojaan.

Kiista koskee sitä, pitääkö käsinlasketut äänet ottaa mukaan äänestystulokseen, kuten demokraatit vaativat, vai voidaanko koneellisen ääntenlaskun tulosta pitää lopullisena, niin kuin republikaanit haluavat. Samalla oikeuden pitäisi ottaa kantaa siihen, millaiset äänet pitäisi hyväksyä käsinlaskennassa. Kuuleminen alkoi kello 21 Suomen aikaa.

Oikeuden päätös on toistaiseksi ratkaisevin käänne lähes kaksi viikkoa kestäneessä Floridan ääntenlaskua koskevassa jupakassa. Floridan osavaltion voittaja saa taakseen kaikki osavaltion 25 valitsijamiestä. Ne riittävät tuomaan presidentinvaalin voiton. Korkeimmassa oikeudessa asiasta päättää seitsemän tuomaria, jotka kaikki ovat demokraattien nimittämiä. Neljän tuomarin äänet riittävät ratkaisemaan tilanteen. Ennakkoarvioiden mukaan päätös julistetaan 48 tunnin kuluessa, eli se annetaan viimeistään keskiviikkona.

Amerikkalaiset kannattavat käsinlaskua

Äänten käsinlasku jatkuu kolmessa piirikunnassa, kun korkeimman oikeuden päätöstä odotellaan. Ääniä lasketaan käsin Palm Beachissa, Browardissa ja Miami-Dadessa. Alueilla on voimakas demokraattienemmistö. Kaikkiaan laskenta saattaa kestää jopa kymmenen päivän ajan.

Epävirallisten tilastojen mukaan George W. Bush johtaa Floridassa noin 900 äänellä. Käsinlaskijat eivät halua antaa enää uusia väliaikatuloksia julkisuuteen, sillä useista yksittäisistä äänistä kiistellään yhä. Palm Beachin piirikunnan tuomari päätti tänään, että alueella ei voida järjestää uutta vaalia. Uusintaa oli vaadittu, sillä piirikunnan äänestäjät valittivat harhaanjohtavasta äänestyslipusta, joka sai heidät antamaan äänensä väärälle henkilölle. Tuomarin mukana hänellä ei ole valtuuksia määrätä uutta vaalia yksittäiseen piirikuntaan ja uusi vaali olisi perustuslain vastainen.

Valtaosa amerikkalaisista näyttää olevan käsinlaskun kannalla. Kaksi viikonvaihteessa tehtyä mielipidemittausta osoittaa, että reilut 60 prosenttia äänestäjistä kannattaa käsinlaskua, vastustajia on 37 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat