Florida valmistautuu Castron kuolemaan

Miamissa Floridassa varaudutaan Kuuban presidentin Fidel Castron kuolemaan. Castro on 74-vuotias, ja pari viikkoa sitten hän oli vähällä pyörtyä televisioidun puheensa aikana.

Castro toipui pikaisesti, mutta tapahtuma muistutti viranomaisia siitä, että Kuuban johtajan menehtyminen vaikuttaa heti myös Miamissa. Kaupungissa järjestettiinkin viipymättä kokous, missä kerrattiin toimintasuunnitelmat. Miamin alueella asuu arviolta 650 000 kuubalais-amerikkalaista, jotka vihaavat Castron hallintoa. Suurin osa heistä asuu ns. Pikku-Havannassa. Amerikan kuubalaisten odotetaan lähtevän heti kaduille juhlimaan ja osoittamaan mieltään, kun kuolinviesti tulee. Miamin kaupungin johto on myös keskustellut kaupungin kuubalaisryhmien kanssa järjestyksen säilyttämisestä.

Rannikkovartiostolle tulee kiire, sillä viranomaiset ennakoivat valtavaa vene- ja lauttatulvaa Kuubasta Floridaan. New York Times -lehden mukaan tärkeintä on varmistaa pakolaisten turvallisuus. -Me varmistamme siis, että kaikilla on pelastusliivit, ja siirrämme heidät rannikkovartioston aluksiin, sanoo rannikkovartioston tiedottaja Luis Diaz lehdessä. Mukaan tulevat myös puolustusministeriö ja laivasto, sillä merelle odotetaan melkoista tungosta. Kuubasta on vain noin 360 kilometriä Floridan rannikolle.

Castron odotetaan nimittävän seuraajakseen veljensä, 70-vuotiaan Raulin, nykyisen puolustusministerin. Toteutuessaan vallanvaihdon ei odoteta heiluttavan paljoakaan Kuuban nykytilannetta, mutta silti Miami toivoo muutosta maan hallintoon saarta nyt 42 vuotta hallinneen Fidel Castron kuoleman jälkeen. Yhdysvallat ei muuta virallista Kuuban-politiikkansa niin kauan kun maassa on kommunistihallinto.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat