Flores ei tiennyt Haaviston poliittista taustaa ennen Suomeen muuttoaan

Presidenttiehdokas Pekka Haaviston puoliso Antonia Flores ei tiennyt puolisonsa urasta, kun he tapasivat Kolumbiassa 1990-luvulla. Antonio Flores vieraili Radio Novassa tänään aamulla.

– En tiennyt Pekan poliitikan urasta ennen kuin muutin Suomeen. Ensimmäisen kerran jouduin oikeastaan kosketuksiin julkisuuden kanssa vasta kun menimme yhdessä Linnan juhliin, muistelee Flores.

Poliitikon puolisona Flores on tietoinen ajankohtaisista asioista ja kotona on helppo myös kysyä selvennystä asioihin.

– En ole oikeastaan kiinnostunut politiikasta. Totta kai omaan työhön liittyvät asiat kiinnostaa, esimerkiksi arvolisänveron korotus. Siitä esimerkiksi kysyin Pekalta, että miten vaikuttaa palkkaan ja näin. Lisäksi kotona kyllä kerrotaan maailmassa tapahtuvista asioista, Flores sanoo.

Haaviston autotalli on siisti

Flores nostaa puolisonsa parhaiksi puoliksi rauhallisuuden ja tavallisuuden.

– Hänestä on hieno kuva julkisuudessa ja hän on kotonakin ihan samanlainen. Huonoa taas on, että kotona hän on vähän sottainen. Ei Pekka pidä aina siivoamisesta, mutta hän on todella hyvä järjestelemään kirjahyllyjä. Ja autotallissa Pekka laittaa kaiken todella siististi, kertoo Flores.

Flores on asunut jo vuosia Suomessa. Pakkanenkaan ei enää talvisin kirpaise.

– Suomessa voi asua rauhallisesti. Täällä voi olla ihan mikä vaan ja asua ihan missä vaan. Equadorissa homoilla asia ei ole näin. Koskaan en ole Suomessa kokenut rasismia. Minulla on täällä Suomessa ystävät ja perhe. Jos lähden pois, niin parissa viikossa tulee koti-ikävä ja haluan tulla takaisin, Flores toteaa.

Sauli Niinistön puoliso Jenni Haukion ajatuksia kuullaan muun muassa Huomenta Suomessa loppuviikolla.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat