Flextronics irtisanoo tuhansia

Elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja Flextronics International suunnittelee yli 5200 työntekijänsä irtisanomista. Henkilöstöleikkaukset ovat osa yhtiön uudelleen organisointia.

Flextronic kertoi suunnitelmistaan Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovalle SEC:ille jättämässä raportissaan. Sen mukaan yli 850 työntekijää irtisanottiin jo viime kuun lopussa ja noin 4400 työntekijälle on ilmoitettu töiden loppumisesta. Flextronicilla oli heinäkuun lopussa noin 80 000 työntekijää.

Singaporessa päämajaansa pitävä amerikkalaisyhtiö valmistaa matkapuhelimia muun muassa Nokialle, Motorolalle ja Ericssonille. Flextronicsilla on tehtaita ympäri maailman, myös Suomessa.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat