Mainos

Fischer: Saksa ei vastusta Nato-joukkojen lähettämistä Irakiin

Saksa ei asetu vastustamaan Nato-joukkojen lähettämistä Irakiin, vaikka maa itse ei aio osallistua operaatioon, Saksan ulkoministeri Joschka Fischer sanoi Münchenissä tänään alkaneessa turvallisuuskonferenssissa. Hän peräänkuulutti myös Yhdysvaltain ja Euroopan yhteisponnistusta Irakin ja Lähi-idän rauhansuunnitelmien toteuttamiseksi.

Yhdysvallat on vaatinut muita Nato-maita lähettämään joukkoja Irakiin, missä amerikkalaisjoukot ovat päävastuussa maan vakauttamispyrkimyksistä. Saksa vastusti Yhdysvaltain päätöstä hyökätä Irakiin, ja Fischer sanoi, ettei hän nytkään ole vakuuttunut hyökkäyspäätöksen oikeellisuudesta.

-Tapahtumat ovat osoittaneet, että kanta, jonka omaksuimme aikanaan, oli oikea. Hän painotti kuitenkin sitä, että Irakiin on luotava kestävä rauha, koska sekä Yhdysvallat että Eurooppa maksaisivat epäonnistumisesta "kalliin hinnan".

- Voittaaksemme sodan meidän on voitettava rauha yhdessä. Muutoin häviämme yhdessä, hän sanoi.

Hän epäili kuitenkin sitä, kykeneekö Nato yhteisvoiminkaan vakauttamaan Irakia.

- En voi salata syvää skeptisismiäni tässä suhteessa, hän sanoi.

Transatlanttiset suhteet ovat keskeisenä teemana tämänkertaisessa Münchenin turvallisuuskonferenssissa, johon osallistuu liki 300 ministeriä sekä korkeaa virkamiestä ja upseeria 30 maasta. Yhdysvalloista on mukana puolustusministeri Donald Rumsfeld, joka uskoi Irakin sodan synnyttämän eripuran olevan lientymässä.

- Jännitteet tulevat ja menevät, Rumsfeld sanoi Süddeutscher Zeitung -sanomalehdelle antamassaan haastattelussa.

Nato-maista sodan äänekkäimpiä arvostelijoita oli Saksan ohella Ranska.

Münchenin vuotuista konferenssia ympäröivät tiukat turvatoimet. Poliisi pidätti myöhään illalla 28 mielenosoittajaa ja otti kiinni liki 150 ihmistä sen jälkeen kun mielenosoittajat yrittivät tukkia kokouspaikan, Bayerischer Hof -hotellin lähikadun. Turvatoimiin on komennettu 3500 poliisia ja sotilasta.

(MTV3-STT-AFP-Reuters-DPA)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.