FIS salailee dopingia?

Kansainvälisen hiihtoliiton johtaja on myöntänyt, että ennen Salt Lake Cityn olympialaisia lähes 30 hiihtäjältä löydettiin poikkeava verenkuva. Veritutkimusta johtanut norjalaistutkija puolestaan vahvistaa MTV:n uutisille, että Lahden kisoissa otettiin 47 vajaata verinäytettä ja kahdessa näyteputkessa verta ei ollut verta lainkaan.

Kansainvälinen hiihtoliitto julkisti salamavauhdilla tehdyn tutkimuksen Lahden kisojen veritesteistä viikonlopuna. FIS:n selvityksen mukaan Lahden veritesteissä ei tapahtunut mitään outoa.

Verianalyysien päätutkija Jim Stray-Gundersen on kuitenkin asiasta eri mieltä. Gundersen vahvistaa MTV:lle lähettämässään kirjelmässä, että Lahdessa otetuista näytteistä 47 sisälsi liian vähän verta. Kahdessa näytteessä verta ei hänen mukaansa ollut lainkaan.

Stray-Gundersen korostaa, että heidän analysoimat näytteet olivat samoja, joista FIS:n tutkija otti hemoglobiinitestit. Kysymykseen, olivatko puutteelliset näytteet joidenkin tiettyjen maitten hiihtäjiltä tulleilta, oli tutkijan vastaus moniselitteinen: ei kommenttia tässä vaiheessa.

Lahden verianalyysien mukaan puolella mitalisteista oli normaalista poikkeavan verenkuva. FIS:n lääketieteellisen komitean puheenjohtaja Bengt Saltin myönsi tänään Ruotsin radiossa, että samaisissa tutkimuksissa ennen Salt Lake Cityn olympialaisia havaittiin 28 urheilijan kohdalla suuria muutoksia verenkuvassa. Nämä urheilijat voittivat olympialaisissa 15 mitalia. Heidän joukossaan ovat Johan Muhleg, Olga Danilova ja Larissa Lazutina, jotka kärysivät darbepoetiinista.

FIS:in hallituksen jäsen Marjo Matikainen-Kallström myöntääkin, ettei hiihtoliiton viikonloppuna antama selvitys tyydytä häntä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat