Finnyards suunnittelee suurinvestointia

Aker Finnyards lupailee satojen miljoonien markkojen investointeja Rauman telakalle. Lähiviikkoina tehdään päätös investointien ensimmäisestä vaiheesta, joka on 30 miljoonaa markkaa. Nyt hankintaan kalustoa mm. suurlohkojen siirtoon. Myöhemmin, kun odotettuja suuria kauppoja offshore-tuotteista alkaa tulla, yhtiö aikoo investoida uuteen lohkohalliin ja laitureiden pidennyksiin.

Viime viikolla julkistettujen uusien tilausten jälkeen Aker Finnyardsin tilauskanta on 1,4 miljardia markkaa. Nämä tilaukset takaavat telakalle töitä joulukuuhun 1999.

-Uusilla laivoilla on juuri nyt kova kysyntä. Me odotamme myös noiden offshore-tilausten toteutumista. Myös sen alan tuotteilla on kiivas kysyntä, sanoi toimitusjohtaja Kari Airaksinen luottavaisena.

Telakka aloitti jo viime sunnuntaina lehti-ilmoituksilla uuden henkilöstön etsinnän. Tämän vuoden aikana yhtiö aikoo palkata yli 200 uutta työntekijää ja jonkin verran toimihenkilöitä. Suurin tarve on kokeneista hitsaajista.

Tilauksia siis on, mutta ovatko ne kannattavia. Kolmen suomalaisvarustamon tilaaman roro-aluksen hinta on 250 miljoonaa markkaa per laiva. Niiden kannattavuutta voi epäillä, mutta toimitusjohtaja Airaksinen vakuuttaa kaiken olevan kunnossa.

Stena myöntää vastuunsa Discoveryn rikkoutumisessa

Toimitusjohtaja Kari Airaksinen arvioi Englannin kanaalissa myrskyssä rikkoutuneen Stena Discoveryn tulevan korjattavaksi Raumalle. Samalla laivaan tehdään vuosihuolto. Korjauksen osalta kyse on normaalista urakasta, sillä Airaksisen mukaan Stena-varustamo on myöntänyt ajattaneensa laivaa liian kovassa myrskyssä. Näin vastuukysymys olisi selvä.

Hieman toisenlainen käsitys asioista on Finnyardsin telakan jatkajaa, FY-Industriesia edustavalla toimitusjohtaja Aarno Mannosella. Hänen mukaan varustamo ei ole vielä myöntänyt vastuutaan ja muutkin asiat selviävät vasta ensi viikolla.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat