Mainos

Finnlinesin Transfennica-kauppa purkautui

Metsäteollisuuden kuljetuksiin erikoistuneen Transfennica-yhtiön myynti Finnlinesille on purkautunut. Finnlines sanoo, ettei se voinut hyväksyä Kilpailuviraston kaupalle esittämiä ehtoja

.

Finnmerchant

Kilpailuviraston esittämien ehtojen vuoksi Finnlines ja Transfennica ovat sopineet kaupan purkamisesta. Finnlines haki viime viikolla kilpailuviranomaisilta lisäaikaa Transfennica-kaupan hiomiseen. Yhtiö halusi neuvotella myyjien kanssa kaupan yksityiskohdista tammikuun puoliväliin asti.

Kauppa vaati kilpailuviranomaisten hyväksynnän, sillä Transfennican oston jälkeen Finnlinesilla olisi ollut selkeästi määräävä markkina-asema metsäteollisuuden kuljetuksissa. Transfennican omistavat UPM-Kymmene, Metsä-Serla, Myllykoski Paper ja Metsä-Botnia. Suurin omistaja lähes 50 prosentin osuudella on UPM-Kymmene, Metsä-Serlalla on runsas kolmannes, Myllykoskella yhdeksän ja Metsä-Botnialla kahdeksan prosenttia.

Finnlinesin oli määrä maksaa Transfennicasta noin 400 miljoonaa markkaa. Transfennicalla on käytössään yli 20 metsäteollisuuden kuljetuksiin soveltuvaa ro-ro-alusta, joilla se liikennöi Suomesta Saksaan, Belgiaan ja Britanniaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.