Finnkino laajentaa Viroon

Rautakirjan tytäryhtiö Finnkino laajentaa toimintaansa Viroon. Finnkino on hankkinut omistukseensa 90 prosenttia virolaisesta elokuvien levitys- ja teatteriyhtiö AS MPDE:stä (Motion Picture Distribution of Estonia). Myyjänä on Tammsaaren perhe. Yhtiön toimitusjohtaja Aldo Tammsaar jää yhtiön vähemmistöosakkaaksi 10 %:n osuudella ja hän myös jatkaa yhtiön toimitusjohtajana.

Elokuvien levitystoiminnassa MPDE edustaa Virossa valtaosaa amerikkalaisista filmiyhtiöistä ja sen markkinaosuus on noin 2/3 koko maan levitystoiminnasta. Elokuvien esitystoimintaa yhtiöllä on sekä Tallinnan että Tarton alueella. Markkinaosuus on runsaat 60 prosenttia.

MPDE-yhtiön liikevaihto vuonna 1998 oli 33,6 miljoonaa Viron kruunua ja tulos 6,5 miljoonaa kruunua. Henkilöstöä yhtiön palveluksessa on 67.

Finnkinolla on entuudestaan tytäryhtiö Baltic Cinema SIA:n kautta johtava asema Latvian elokuvien levitys- ja teatterimarkkinoilla. Myös emoyhtiö Rautakirjalla on vankka jalansija Baltian alueella, Rautakirja kertoo pörssitiedotteessaan.

Virossa toimii 106 R-kioskia ja vajaa kuukausi sitten Rautakirja käynnisti yhteistyön norjalaisen Narvesen ASA:n kanssa Latviassa kioski- ja kosmetiikkavähittäiskaupassa sekä kahvilatoiminnassa.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat