Finnet-konsernista ratkaisu huhtikuussa

Puhelinyhtiöiden Finnet-konsernin muodostuminen eteni tänään. Konsernia valmistellut neuvottelukunta kertoi Finnetin yhtiöjärjestys- ja sopimuskokonaisuutta koskevien asioiden olevan valmiina hyväksyttäviksi.

Sen sijaan liiketoimintasopimuksiin liittyvät asiat on määrä saada valmiiksi ensi viikon perjantaihin mennessä. Osakasyhtiöillä on tämän jälkeen kuukausi aikaa hyväksyä järjestely. Finnet-liiton toimitusjohtajan Reijo Sventon mukaan Finnet-konsernin yhtiöjärjestykseen ei tule mainintaa mistään omistusrajasta. Omistusrakenne on määritelty jo osakassopimuksessa, ja Sventon mukaan nämä omistusosuudet ovat hyvin suurella todennäköisyydellä myös lopulliset.

Aiemmin hyväksytyssä osakassopimuksessa omistus jakautuu siten, että Helsingin Puhelin saa konsernista 44 prosentin, maakuntayhtiöt 42 prosentin ja sijoittajaomistajat noin 14 prosentin osuuden. Osakassopimuksessa ehtona on, ettei minkään yhtiön omistusosuus konsernista nouse yli 50 prosentin. Ehdon taustalla on estää Helsingin Puhelimen mahdollinen enemmistöomistus. Eräät maakunnalliset yhtiöt olisivat halunneet kirjata 50 prosentin omistusrajan myös yhtiöjärjestykseen, sillä osakassopimus on vain määräaikainen ja sanottavissa irti.

Svento kuitenkin viittaa Finnetin tulevaan listautumiseen pörssiin, eikä tällainen rajoitus sovi pörssiyhtiön yhtiöjärjestykseen. Svento painottaa myös sitä, että ala on voimakkaassa muutostilassa, ja monien osakasyhtiöiden rakenteet ja omistukset muuttuvat nopeassa tahdissa.

Päälinjoista yksimielisyys

Konsernin muodostamista pohtineen neuvottelukunnan sisällä oltiin yksimielisiä asioiden päälinjoista. Neuvottelukunnassa ei kuitenkaan ollut edustettuina kärjekkäimmin hanketta arvostelleiden lounaissuomalaisten puhelinyhtiöiden kuten Lännen Puhelimen ja Loimaan Seudun Puhelimen edustajia. Aiesopimuksen mukaan hyväksyttävä päätös vaatii tullakseen voimaan kahden kolmasosan enemmistön.

Edelleen auki olevat asiat liittyvät liiketoimintasopimuksiin, joissa määritellään muun muassa tulevan emoyhtiön ja paikallisten yhtiöiden välejä tuotteiden hinnoittelussa. Alatyöryhmillä on aikaa viikko valmistella asiat, ja neuvottelukunta päättää 13. maaliskuuta lopullisesti osakasyhtiöiden hallituksille hyväksyttäviksi lähettävistä asiakirjoista.

Hanketta valmisteltu vuosi

Puhelinyhtiöiden Finnet-konsernihanke on ollut valmisteilla jo vuoden. Finnet-ryhmä hyväksyi yhdessä omistamiensa yritysten eli Radiolinjan, Datatien, Kaukoverkko Ysin ja Finnet Internationalin järjestämisen konserniksi viime vuoden toukokuussa. Aiesopimus konsernista tehtiin jo vuosi sitten maaliskuussa. Hanketta on viime päivinä hiertänyt Helsingin Puhelimen omistuksen kasvu pörssiin maaliskuussa listautuvasta Tampereen Puhelimesta. Helsingin Puhelin kertoi perjantaina, että sen omistus Tampereen Puhelimesta oli noussut 2. maaliskuuta 10,11 prosenttiin yhtiön osakkeista ja äänistä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat