Finnet-konserni kiville

Puhelinyhtiöiden neuvottelut Finnet-konsernin muodostamisesta päätettiin tänään yksimielisesti lopettaa. Eräänä vaihtoehtona nostivat paikallisyhtiöt esiin ehdotuksen kiistojen kohteena olleen Radiolinjan listautumisesta pörssiin.

Kalkkiviivoille edenneen hankkeen kaatoivat yhtiöiden keskuudessa edelleen jatkuneet erimielisyydet muun muassa omistusrakenteesta sekä toimialalla tapahtuneet muutokset ja eräiden yhtiöiden pörssilistautuminen.

Finnet-liiton toimitusjohtaja Reijo Svento kuvaa tilannetta pyramidilla, jonka huippukolmion muodostivat neuvottelujen kohteena olleet valtakunnalliset yhtiöt Radiolinja, Datatie, Kaukoverkko Ysi ja Finnet International. Kun tästä huippukolmiosta neuvoteltiin, niin pyramidin alarakenteessa eli paikallisissa puhelinyhtiöissä tapahtui samaan aikaan nopeita ja olennaisia muutoksia. Jo pari vuotta kestäneiden neuvottelujen aikana muun muassa kolme puhelinyhtiötä eli Helsingin Puhelin, Keski-Suomen Puhelin ja Tampereen Puhelin ovat listautuneet pörssiin. Myös monet muut yhtiöt ovat ilmeisesti listautumassa.

Svento viittaa myös yhtiöiden keskuudessa vallinneeseen erimielisyyteen omistusrakenteesta, jossa Helsingin puhelin oli saamassa yhtiöstä 44 prosentin ja paikallisyhtiöt 42 prosentin osuuden. Neuvottelupakettiin sisältynyt ja vuoden 2002 loppuun voimassa ollut osakassopimus olisi myös jäykistänyt tilanteen liian pitkäksi aikaa ja estänyt tarvittavat muutokset.

Myös toimitusjohtaja Matti Mattheiszen Helsingin Puhelimesta sanoo hankeen kaatuneen omistusrakenteellisiin ongelmiin. Hän sanoo vaihtoehtona olleen koko ajan sen, että jokaista näistä valtakunnallisista yhtiöistä kehitetään omia teitään.

Svento sanoo Finnet-yhtiöiden nykyisen yhteistoiminnan jatkuvan neuvottelujen päättymisestä huolimatta, ja neuvottelujen kohteena olleet neljä valtakunnallista yhtiötä jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhtiöinä. Finnet-liitto jatkaa edelleen toimintaansa ryhmän etujärjestönä.

Radiolinja keväällä pörssiin

Turun Puhelimen toimitusjohtaja Tarmo Hahto arvioi neuvottelujen ajautuneen loppuvaiheessa pattitilanteeseen. Hän ehdotti yllättäen ratkaisuksi teleoperaattori Radiolinjan listautumista erikseen pörssiin.

Hahto on tehnyt tätä koskevan ehdotuksen Radiolinjan hallitukselle. Asia käsitellään radiolinja yhtiökokouksessa 1. huhtikuuta. Hänen mukaansa ehdotus on saanut vahvan kannatuksen noin 30 paikallisen puhelinyhtiön keskuudessa.

-Infrastruktuurin rakentamiseen on käytetty miljardeja markkoja rahaa, ja pörssilistauksen kautta kaikille paikallisyhtiöille annetaan mahdollisuus hyödyntää jo rakennettua rakennetta ostamalla lisää Radiolinjan osakkeita, sanoi Hahto. Radiolinjan suurin omistaja 46,3 prosentin osuudella on Helsingin Puhelin. Toimitusjohtaja Mattheiszen ei vielä ota kantaa Radiolinjan pörssilistaukseen, mutta sanoo asian selviävän huhtikuun yhtiökokouksessa.

Jos Radiolinja listautuu pörssiin, pystyy Helsingin Puhelin verraten vaivattomasti ostamaan itselleen halutessaan enemmistön yhtiöstä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat