Mainos

Finnairin Vehviläinen: Imagotappiot ovat valtavat

Finnair pitää tulevaisuudessa yhtenä suurimmista haasteista työkulttuurin muutosta. Finnairilla on ollut viime aikoina ongelmia muun muassa alihankkijoiden ja maapalvelujen työtaistelutoimien vuoksi. Nyt edessä saattavat olla lennonjohtajien pistelakot.

Kahdessa vuodessa lentoliikennealalla Suomessa ollut noin kymmenen työtaistelua. Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen myöntääkin, että työtaisteluilla on jo vaikutusta yrityksen imagoon. Hänen mukaansa yhtiön myynti laskee työtaistelutoimien yhteydessä aina selvästi.

- Suurin osahan meidän matkustajista ei lennä Helsinkiin tai Helsingistä, vaan he käyttävät tätä vain kauttakulkupaikkana. Heillä on olemassa paljon muita vaihtoehtoisia lentoyhtiöitä valittavanaan.

Vehviläinen korostaa, että etenkin Aasiassa luotettavuus on tärkeää.

- Eritoten japanilaiset ovat erittäin laatutietoisia ja heille luotettavuus ja varmuus ovat hyvin tärkeitä. Monet matkapäätökset tehdään siellä matkatoimistojen kautta, ja jos jokin reitti oireilee ja yhteyksiä menee poikki työtaisteluiden takia, he ohjaavat liikennettä muualle.

Vehviläisen mukaan matkustajien ja matkatoimistojen muisti on pitkä.

- Japanissa näiden viime vuoden työtaisteluiden jälkeen, meillä oli haasteita saada myynti toimimaan. Nyt taas puolestaan maanjäristyksen ja tsunamin yhteydessä, kun pystyimme operoimaan koko kriisin läpi normaalisti, se selvästi palautti mainettamme.

Finnairin toimitusjohtaja vieraili tänään aamun Huomenta Suomessa.

(MTV3)

Katso Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen haastattelu: (Huomenta Suomi 8.7.2011)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.