Finnairin Vehviläinen huhuissa mukana – Cargotec: Toimitusjohtajan haku kesken

Konepajayhtiö Cargotecin mukaan sen uuden toimitusjohtajan hakuprosessi on edelleen kesken. Yhtiö kommentoi asiaa pörssitiedotteessaan.

– Jouduimme laittamaan tiedotteen, koska on ollut epäselvyyttä onko prosessi kesken. Prosessi on julkinen eli me olemme etsineet toimitusjohtajaa monta kuukautta, sanoo talous- ja rahoitusjohtaja Eeva Sipilä.

Sipilä ei kommentoi Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen mahdollista siirtymistä yhtiön johtoon.

– En missään nimessä kommentoi kuka on ollut mukana. Kommentoimme sitten kun hallitus on sopinut valittavan henkilön kanssa.

Cargotec sai eilisen uutisen myötä paljon julkisuutta työnhakuilmoitukselleen.

– Tässä vaiheessa ei minun tietooni ole tullut, että mediaspekulaation myötä olisi uusia hakemuksia tullut, sanoo Cargotecin viestintäjohtaja Anne Westersund.

Talouselämä-lehti kertoi eilen, että Finnairin toimitusjohtaja Mika Vehviläinen olisi siirtymässä Cargotecin johtoon. Finnair kertoi jo eilen, ettei Vehviläinen ole irtisanoutunut yhtiön palveluksesta.

Huhu vaikutti sekä Finnairin että Cargotecin pörssikurssiin.

(MTV3)

Katso Leea Ollikaisen juttu (Seitsemän uutiset 16.1.2013)

Lue myös:

    Uusimmat