Finnairin uuteen hallitukseen löytyi jäseniä

Finnairin nimitystoimikunta on saanut valmiiksi ehdotuksen yhtiön uudeksi hallitukseksi.

Uusiksi jäseniksi tulevat Maija-Liisa Friman, Klaus W. Heinemann, Jussi Itävuori, Merja Karhapää ja Gunvor Kronman.

Entisistä jäsenistä Harri Kerminen ja Harri Sailas jatkavat. Hallitus valitaan yhtiökokouksessa ensi keskiviikkona.

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) ilmoitti viime torstaina, että ylimääräisistä bonuksista päättäneet jäsenet eivät voi enää jatkaa Finnairin hallituksessa.

Friman on hallitusammattilainen. Hän on aiemmin ollut Aspocompin, Vattenfallin ja Gyprocin toimitusjohtaja.

Heinemann on saksalainen ja ilmailualan rahoituksen asiantuntija. Hän on toiminut kansainvälisen lentokoneiden leasingyhtiö AerCap Holdingsin toimitusjohtajana.

Itävuori on toiminut eurooppalaisen ilmailu-, avaruus- ja puolustusvälinekonserni EADS:in henkilöstöjohtajana ja johtokunnan jäsenenä. Nuoruudessaan Itävuori on toiminut Suomen puolustusvoimien lentäjänä.

Karhapää on toiminut Sanoman lakiasiain johtajana vuodesta 2008.

Kronman on Hanasaaren suomalais-ruotsalaisen kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja.

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen juttu (Seitsemän uutiset 21.3.2012)

Lue myös:

    Uusimmat