Finnairin lentoliikennettä uhkaa lakko

Finnairin mukaan matkustamohenkilökunnan lakko häiritsisi pahoin lentoliikennettä. Se voisi myös vaikeuttaa Lahden EU-huippukokousvieraiden saapumista.

Finnairin lentoemännät uhkaavat lakolla huomenna torstaina kello 4 lähtien. Lakko koskee noin 1700:aa Finnairin matkustamotyöntekijää ja se saattaa pysäyttää Finnairin liikenteen kokonaan.

Suomen Lentoemäntien ja stuerttien yhdistys SLSY päätti työtaistelusta Finnairin kanssa käytyjen neuvottelujen kariuduttua. Yhtiö ilmoitti palkkaavansa 500 lentoemäntää virolaisen tytäryhtiö Aeron työehdoilla noin 30 prosenttia Finnairia alemmilla palkoilla.

SLSY:n puheenjohtaja Mauri Koskenniemi vaatii, että liikenneministeriön on pidettävä huolta siitä, että valtio-omisteinen yhtiö lopettaa työehtosopimuksen rikkomisen. Liitto aikoo pitää huolen siitä, että vastaisuudessa töitä tehdään Finnairilla vain yhdellä ja samalla työehtosopimuksella.

Finnairin mukaan uhkaava lakko häiritsisi pahoin lentoliikennettä. Yhtiö kertoo lakon vaikutuksista lentoihin tänään keskiviikkona.

Finnair avaa internetiin lakkosivut

Finnairissa selvitetään parhaillaan liikenteen järjestelyjä työnseisauksen aikana. Mietittävänä on, pystytäänkö joitakin lentoja lakosta huolimatta hoitamaan.

Yhtiö avaa internetiin lakkosivut, joilta saa tarkempaa tietoa aikatauluista ja muun muassa lentovarausten muutosoikeuksista.

- Periaatehan on, että kun tämä on tämmöinen ylitsepääsemätön este yhtiön kannalta, niin mahdollisissa lentovarausten muutoksissa ja lippujen takaisinmaksussa noudatetaan joustavaa politiikkaa, mutta mitään erillistä korvausvelvollisuutta ei ole, kertoo Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä.

Finnairilla lentää päivittäin 20 000-30 000 matkustajaa. Lentojen peruuntuminen aiheuttaa yhtiölle päivässä 2,5 miljoonan euron menetykset.

Finnair joustaa tämän viikon varausten muutoksissa lipputyypistä riippumatta. Asiakkaita kehotetaan ottamaan ensisijaisesti yhteyttä matkatoimistoon, josta ovat lippunsa varanneet.

- Keskiviikkona lennot sujuvat vielä normaalisti. Tavoite on, että puoleen päivään mennessä pystytään kertomaan tarkemmin, mitä tapahtuu, jos lakko tulee. Esimerkiksi nettiosoitteeseen www.finnair.fi tulee aika laaja tietopaketti muun muassa siitä, mitä mahdollisesti lennetään, lippujen vaihdosta ja korvauksista, Määttä kertoo.

Finnairin lakko voi hankaloittaa EU-vieraiden saapumista

Finnairin matkustamohenkilöstön lakko voi toteutuessaan hankaloittaa EU-huippukokousvieraiden saapumista Suomeen. Lahden epävirallinen huippukokous pidetään perjantaina.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen on ollut yhteydessä kiistan molempiin osapuoliin ja vedonnut huippukokouksen onnistumisen puolesta.

Brysselistä on lentämässä Suomeen kokousta varten muun muassa toimittajia, tulkkeja ja virkamiehiä. Jonkin verran kokousvieraita tulee myös muista EU-pääkaupungeista. Vilkkain saapumispäivä on torstai, jolloin lakko uhkaa alkaa.

Suomen Brysselin EU-edustuston lehdistöneuvos Marko Ruonala arvioi, että lakolla voi olla suuriakin vaikutuksia kokousvieraiden matkustamiseen. Hän muistuttaa kuitenkin, että osa tulijoista käyttää muiden yhtiöiden lentoja, ja valtiojohtajat saapuvat paikalle yksityiskoneilla.

Suomen EU-puheenjohtajuussihteeristön lehdistöpäällikkö Visa Noronen puolestaan arvelee, että suurimmat vaikutukset voivat kohdistua toimittajiin, joita on saapumassa Lahteen useita satoja.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat