Finnairin lentäjien kannustinohjelma hyväksyttiin – tällainen palkkio mahdollinen

Finnairin hallitus on hyväksynyt kertaluonteisen kannustinohjelman konsernin lentäjille.  

Vuodet 2015-2018 kattava ohjelma on osa Finnairin ja Suomen Liikennelentäjäliiton solmimaa sopimusta, jossa sovittiin 17 miljoonan euron pysyvistä säästöistä lentäjien kuluissa vuosittain. 

Lentäjillä on oikeus palkkioon, joka perustuu osakkeen kurssiin. Jos Finnairin ja SLL:n sopimat säästöt toteutuvat aikataulun mukaisesti ja jos Finnairin osakekurssi ohjelman päättyessä on yli 4 euroa, palkkio toteutuu.  

Palkkion arvo on 4 euron osakekurssitasolla 12 miljoonaa euroa ja vastaavasti 8 euron kurssilla 24 miljoonaa euroa.  

Tuo 24 miljoonaa euroa on myös ohjelman maksimiansaintataso. 

Koko neljän vuoden jaksolle laskettuna yksittäisen lentäjän ansaintamahdollisuus vuositasolla on 5–10 prosenttia vuosiperuspalkasta.

Keskimääräinen lentäjäkohtainen palkkio on siis vähintään noin 17 000 euroa ja enintään noin 34 000 euroa. 

Finnairin osakkeen päätöskurssi oli 2,39 euroa viime perjantaina.  

Ohjelmaan oikeutettuja lentäjiä on yhtiössä noin 700. Palkkio maksetaan lentäjille keväällä 2019, jos maksamisen edellytykset täyttyvät.  

Lue myös:

    Uusimmat