Finnairin hallitukseen haussa naisia ja juristitaustaa

Finnairin uusi hallitus pyritään saamaan kasaan ensi viikon aikana, sanoo nimitysvaliokunnan jäsen Jarmo Väisänen valtioneuvoston kansliasta.

Lentoyhtiön hallitukseen haetaan etenkin naisia, sillä heidän osuutensa pitää olla valtionyhtiöissä vähintään 40 prosenttia. Väisäsen mukaan uuteen kokoonpanoon tulee 7-8 jäsentä, joista kolme on naisia.

Nimistä kolme on jo varmistunut. Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr) totesi eilen, että nykyisessä hallituksessa voivat jatkaa puheenjohtajana toimiva Harri Sailas ja Kemiran toimitusjohtaja Harri Kerminen. He eivät olleet 2009 tekemässä kiisteltyä bonuspäätöstä.

Kolmas varma nimi on saksalainen ilmailualan asiantuntija Klaus Heinemann, jota oli esitetty hallitukseen uutena jäsenenä jo aiemmin.

– Heinemann tuo onneksi paljon ilmailualan osaamista, joten sitä ei enää niin korostetusti haeta, Väisänen sanoo.

Valtaosa hallituksen jäsenistä tulee olemaan suomalaisia. Juristin koulutus painaa haussa, koska varmoilla nimillä ei ole juristin koulutusta.

– Haemme tiimiä, jossa ei olisi liikaa päällekkäistä osaamista tai ristiinkytkentöjä. Tärkein kriteeri on riippumattomuus.

Nimitysvaliokunnalla on oltava ehdotus uudesta hallituksesta yhtiökokoukselle, joka kokoontuu 28. maaliskuuta.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat