Finnairilla hyvä tilivuoden alku

Finnairin huhtikuussa alkanut tilivuosi on pääjohtaja Antti Potilan mukaan edennyt rohkaisevasti. -Tilivuoden ensimmäisen neljänneksen, huhti-kesäkuun toiminnallinen tulos on selvästi vuotta aiempaa parempi, sanoi Potila tänään Finnairin yhtiökokouksessa.

Finnairin kannattavuus heikkeni huomattavasti edellisellä, maaliskuun lopussa päättyneellä tilikaudella. Tulos rahoituserien jälkeen putosi 530 miljoonasta 310 miljoonaan.

Potila odottaa, että meneillään olevan tilivuoden tulos muodostuu edellistä paremmaksi, vaikka kilpailutilanne kovenee. Pääjohtaja kertoi Finnairin matkustajamäärien kasvaneen huhti-kesäkuussa yli 10 prosenttia.

Finnair aloitti viime tilivuonna ns. Ohjelma 2:n, jonka tarkoituksena on parantaa konsernin vuosittaista tuloksentekokykyä 500 miljoonalla markalla vuosituhannen vaihteeseen mennessä.
-Ensimmäisten toimenpiteiden vaikutukset alkavat näkyä, ja tuloskehitys on kääntynyt paranevaan suuntaan, Potila vakuuttaa.
Potila pitää Pohjoismaissa toimivien lentoyhtiöiden välistä yhteistyötä varsin tärkeänä. Hän kuitenkin katsoo, että hyvä menestys edellyttää Finnairin mukanaoloa myös laajemmassa maailmanlaajuisesti toimivassa lentoyhtiöryhmässä.

-Tuleva kilpailu käydään maailmanlaajuisesti toimivien, pitkälti vasta muodostumassa olevien lentoyhtiöryhmien kesken enemmän kuin yksittäisten yhtiöiden välillä. Arvioimme parhaillaan meille tässä suhteessa tarjolla olevia vaihtoehtoja, Potila sanoo.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat