Finnair: Veronan-kone laskeutui normaalisti

Veronasta Italiasta lauantaina palannut Finnairin matkustajakone laskeutui täysin normaalisti, Finnair vakuuttaa. Finnairin tiedotuksen mukaan laskeutumiseen ei liittynyt mitään dramatiikkaa.

Iltalehden ja Yleisradion mukaan Veronan-kone kallistui vaarallisesti. Iltalehti mainitsi suuronnettomuuden mahdollisuuden olleen lähellä.
-Veronasta lauantaina kello 23.17 palaamassa olleen MD-80 -koneen etäisyys edelliseen koneeseen oli riittävä ja viranomaismääräysten mukainen, Finnair toteaa. Pieni heilahdus hieman ennen kiitotien kynnystä johtui pyörteestä, joka saattoi olla peräisin edellä lentäneestä Airbus-koneesta, Finnair selittää.

Virtaus aiheutti alle kymmenen asteen kallistuman, joka korjattiin. Finnairin mukaan lasku sujui turvallisesti. Ohjaaja kertoi sen jälkeen matkustajille pienestä heilahduksesta, Finnair kertoi.

Ilmailulaitos kiistää Finnairin tavoin julkisuudessa esitetyt tiedot, joiden mukaan Veronan-kone olisi joutunut vaaraan. Ilmailulaitoksenkin mukaan tilanne oli lennonvarmistuksen kannalta täysin normaali.

Koneen etäisyys edellä laskeutuneeseen koneeseen oli määräysten mukainen, noin 5,5 kilometriä, eikä porrastusminimejä alitettu. Luoteistuulta oli 5 solmua ja näkyvyys yli 10 kilometriä, joten olosuhteetkin olivat hyvät.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat