Finnair valmis evakuoimaan nopeasti

Finnair ei ainakaan toistaiseksi evakuoi matkustajiaan Irakin lähialueilta. Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määtän mukaan matkustajat voidaan evakuoida "hyvinkin nopeasti", jos tilanne niin vaatii.

Finnair ei ainakaan toistaiseksi evakuoi matkustajiaan Irakin lähialueilta. Sen sijaan Fritidsresor tuo mahdollisimman nopeasti kotiin kaikki matkustajansa ja henkilökuntansa Israelista. Finnair on kuljettanut Lähi-itään tytäryhtiöidensä Finnmatkojen ja Aurinkomatkojen turisteja.

-Tässä vaiheessa emme evakuoi matkustajia Israelista tai muualta Irakin lähialueilta. Seuraamme tilannetta koko ajan yhteistyössä ulkoministeriön kanssa, kertoi Finnairin tiedotuspäällikkö Usko Määttä torstaina alkuillasta. Määtän mukaan matkustajat voidaan evakuoida "hyvinkin nopeasti", jos tilanne niin vaatii. -Sanoisin, että heidät saadaan pois muutamassa tunnissa päätöksen teosta, Määttä arvioi. Ulkoministeriöstä kerrottiin torstai-iltana, että Lähi-idässä olevien suomalaisten turvallisuus on jatkuvassa seurannassa. Irakin alueella on ministeriön tietojen mukaan tällä erää kaksi Suomen TV-Nyttin työntekijää.

Fritidsresorilla oli torstaina Israelin Eilatissa 74 suomalaista matkustajaa ja kolme työntekijää. Heidän lisäkseen Fritidsresor lennättää pois alueelta 262 Ruotsin kansalaista. -Asetamme asiakkaidemme ja henkilökuntamme turvallisuuden aina etusijalle. Koska tilanne on tällä hetkellä hyvin epävakaa, keskeytämme toimintamme toistaiseksi Israelissa, kertoi Fritidsresorin toimitusjohtaja Jukka Mustila. Fritidsresor ja Finnairin tytäryhtiöt jatkavat toimintaansa muissa Persianlahden alueella olevissa kohteissaan.
(STT-MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat