Finnair syöksyi tappiolle

Finnairin alkuvuosi on ollut selvästi tappiollinen. Yhtiön ensimmäisen vuosineljänneksen toiminnallinen tulos jäi 45 miljoonaa euroa tappiolle. Viime vuonna vastaavana aikana tulos oli plussalla lähes kahdeksan miljoonaa euroa.

Uutistoimisto Reutersin mukaan analyytikot odottivat Finnairin tappion jäävän selvästi pienemmäksi.

Toimitusjohtaja Jukka Hienosen mukaan yhtiön alkuvuoden tulos edustaa valitettavan hyvin koko lentotoimialan tilannetta. Hänen mukaansa kannattavuuden edellytykset ovat valuneet hiekkaan niukentuvan kysynnän ja romahtaneen hintatason vuoksi.

Finnairin liikevaihto putosi kymmenen prosenttia 515,7 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten liikevaihto oli 572,9 miljoonaa euroa.

Finnair aloitti kapasiteettileikkaukset ja tulosparannusohjelman jo viime vuoden puolella, mutta toimet eivät vielä näy luvuissa.

- Viime vuonna aloitettu 50 miljoonan euron tulosparannusohjelma sekä tänä vuonna liikkeelle laitettu toinen samansuuruinen ohjelma tuovat helpotusta kustannuspuolelle viiveellä, Hienonen arvioi.

Työvoimaresurssin vähentäminen koskee lomautusten kautta yli 6 000 Finnairin työntekijää. Pysyvästi lentoyhtiö on vähentänyt noin 600 työpaikkaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat